Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella avautuu huomenna Thomas Houseago – WE with Brad Pitt & Nick Cave -näyttely. Maailmantähdet olivat paikalla tänään Tampereella taidenäyttelun pressitilaisuudessa, käy ilmi näyttelyn avajaistiedotteesta.
Pittin ja Caven Tampereen-vierailusta kertoi tänään myös Helsingin Sanomat.
Los Angelesissa asuva kuvanveistäjä Thomas Houseago on tullut tunnetuksi omintakeisesta ilmaisustaan, jossa ihmishahmo yhdistyy arkkitehtoniseen rakenteeseen. Näyttely esittelee Houseagon ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.
Houseago on noussut maailmanmaineeseen veistoksillaan, joita hän on luonut kipsistä, harjateräksestä, pronssista ja puusta. Tampereelle Houseago tuo myös uusia maalauksia sekä punapuu- ja kipsiveistoksia.
Ilman kiveen hakattuja rooleja
Yksi näyttelyn keskeisistä teoksista on monumentaaliveistos Cast Studio (2018), jonka tekemiseen osallistui Houseagon ystäviä ja kollegoita.
Yhteistyönä syntynyt veistos on kunnianosoitus taiteilijuudelle, joka kaihtaa kiveen hakattuja rooleja, ja tästä lähtökohdasta syntyi myös ajatus kutsua näyttelyyn Houseagon läheiset taiteilijaystävät Brad Pitt ja . Kumpikin on tullut yleisölle tunnetuksi elokuvan ja musiikin saralla, mutta nyt he tuovat ensimmäistä kertaa esille myös kuvataidettaan.
