USA, 2002. Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Michael Moore. Kuvaus: Brian Danitz, Michael McDonough. Leikkaus: T. Woody Richman. Kesto 120 min.
USA, 2002. Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Michael Moore. Kuvaus: Brian Danitz, Michael McDonough. Leikkaus: T. Woody Richman. Kesto 120 min.
Piikikkäistä dokumenteistaan tunnettu Michael Moore tutkii Bowling for Columbine -elokuvassaan amerikkalaisten pakkomiellettä aseisiin. Moore on ottanut vertailumaaksi Kanadan, jossa on USA:ta korkeampi työttömyys, kutakuinkin yhtä paljon aseita ja etnistä vestöä. Kuitenkin Kanadassa ihmiset jättävät kotiovensa auki ja vain aniharva turvautuu väkivaltaan, mutta Yhdysvalloissa pankit jakavat aseita, koululaiset valmistavat kotioloissa napalmia ja teurastavat luokkatovereitaan. Mikä sitten tekee amerikkalaisista niin mielettömän asehullun ja väkivaltaisen kansan?
Moore jututtaa tavallisia kadunmiehiä ja -naisia, amerikkalaisuuden ikoneja, lapsensa menettäneitä vanhempia, väkivallasta vammautuneita nuoria ja piruksi leimattua rokkaria Marilyn Mansonia. Kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja, näyttelijä Charlton Heston, selittelee oman yhteiskuntansa väkivaltaisuutta maan verisellä historialla. Eikö Saksalla sitten ole verinen historia, ja silti sen väkivaltatilastot ovat tänä päivänä alhaisia, Moore ihmettelee. Hestonin esiintyminen on säälittävä puheenvuoro amerikkalaisen elokuvateollisuuden kuihtuneelta jättilaiseltä. Dokumentin järkevin ja analyyttisin haastateltava on, ironista kyllä, hevirokkari Marilyn Manson, jonka amerikkalainen media leimasi Columbinen verilöylyn yllyttäjäksi.
Moore ei saarnaa eikä kommentoi haastateltaviensa puheita, vaikka tivaakin perusteltuja vastauksia. Hän antaa puhujien tehdä itse itsestään typeryksiä. Moore on tehnyt oivaltavaa tilastotutkimusta. Lisäksi hän käyttää nerokkaasti vanhaa filmimateriaalia asiansa kommentoimiseen: hän leikkaa karmeita kuvia tilastojensa tueksi ja sitoo ne hempeään popmusiikkiin. Tämä ei ole mikään uusi keino, mutta hienosti toteutettu.
Amerikkalaisesta yhteiskunnasta paljastuu Mooren tutkivassa journalismissa pelottava määrä täysin älyttömiä sääntöjä, joiden laatimisessa on unohtunut maalaisjärki. Olisi helppoa leimata amerikkalaiset yksinkertaisesti vain tyhmäksi kansakunnaksi. Mutta pahinta on se, että monilta dokumentissa haastatelluilta ihmisiltä puuttuu halu tietää tai pohtia asioita. Ja ilman tietoa ei taasen voi syntyä johdonmukaista moraalia - tai edes johdonmukaista moraalittomuutta.
Jos Moore olisi tehnyt dokumenttinsa suurkaupunkien ihmisistä, tulos olisi tietysti ollut toisenlainen. Pelottavimmat naksahdukset tapahtuvatkin usein Amerikan sydänmailla, jossa valkoisen miehen kannattaa aina syyttää kasvotonta mustaa miestä omista rikoksistaan. Moore pilkkaa herkullisesti myös mediaa, joka rakastaa tragedioita ja on hetkessä paikan päällä vääntämässä kyyneleitä, kun 6-vuotias ampuu kuoliaaksi 6-vuotiaan luokkatoverinsa.
Bowling for Columbine on Mooren töistä pelottavin ja uskaliain juuri nyt, kun syyskuun 11.päivä on saanut amerikkalaiset kylpemään patrioottisessa huumassa ja janoamaan kostoa. Se on kaiken kauheutensa läpi naurattava tutkielma maasta, jossa uskotaan jokamiehen oikeuteen omistaa ase ja tarvittaessa käyttää sitä. Mooren elokuva on myös hyytävä todiste amerikkalaisten mielenterveysongelmista, jäytävästä pelosta, jonka uskotaan talttuvan asein. Hyvä, että elokuvan tyylilajina on satiiri, muuten sitä olisi kenties kestämätöntä katsoa.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Sandrew Metronome