Bottas uimari-rakkaan hemmottelusta: Suklaa toimii

Valtteri Bottas
Valtteri BottasLehtikuva
Julkaistu 12.06.2013 18:21(Päivitetty 13.06.2013 09:15)

F1-kuljettaja Valtteri Bottas kuvailee kahden huippu-urheilijan liiton toimivan hyvin.

Valtteri Bottas ja uimari Emilia Pikkarainen ovat seurustelleet noin kolmen vuoden ajan. Pariskunnan suhdetta tasapainottaa se, että he molemmat ovat kilpaurheilijoita ja ymmärtävät lajien vaatimukset.

Emilia Pikkarainen kuvaili keväällä MTV3.fille, että vaikka kahden huippu-urheilijan aikataulujen yhdistäminen on haastavaa, osaavat he jakaa aikaa niin uralle kuin parisuhteelle. Keskiviikkona Helsingissä pidetyn Williams-tallin ja Bottaksen lehdistötilaisuudessa MTV3.fi pääsi haastattelemaan myös Valtteri Bottasta parisuhteestaan.

Edellisen kerran pari on nähnyt, kun Emilia oli seuraamassa Monacon GP:tä pari viikkoa sitten. Keskiviikkona Kanadasta palannut Bottas pääsee nyt noin viikon ajan viettämään laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa Suomessa.

– Onhan se ihan eri, kun itse pääsee Suomeen, Bottas miettii.

Bottas kuvailee parisuhteen toimivan hyvin, vaikka pari joutuukin kilpailumatkojen takia olemaan paljon erossa toisistaan.

– Suhteemme on tosi hyvä, kummatkin ymmärtää toisia tosi hyvin. Olemme molemmat urheilijoita ja meillä on omat tavoitteemme. Vaikka yhteistä aikaa ei kauheasti aina ole, osaamme nauttia aina niistä hetkistä, mitä on.

Pari kannustaa toisiaan urheilu-uralla ja Bottas korostaakin henkisen tuen tärkeyttä.

– Vaikka ei olisi läsnä joka kisassa niin henkinen tuki on tärkeintä. Että ymmärtää, jos on jommalla kummalla vaikeita kisoja ja jaksaa tsempata.

Emilia Pikkarainen ja Valtteri Bottas ovat pitäneet yhtä parin vuoden ajan.Emilia Pikkarainen ja Valtteri Bottas ovat pitäneet yhtä parin vuoden ajan.

Emilia treenaa parhaillaan Barcelonan MM-kisoihin. Bottas kertoo olevansa usein mukana Emilian treenatessa ja uivansa hänen kanssaan. Urheilun superparin harrastuksetkin ovat luonnollisesti urheilullisia.

– Kesällä tulee sitten muutenkin urheiltua, lenkkeiltyä ja pyöräiltyä yhdessä. Mitä nyt tavalliset pariskunnat tekee, käymme elokuvissa ja syömässä ynnä muuta.

Miten Bottas sitten hemmottelee uimari-rakastaan?

– Kyllähän niitä hemmottelukeinoja on, suklaa on aika perusvarma. Ja kaikki mikä kiiltää, sekin toimii aika hyvin, Bottas myhäilee.

Lehdistötilaisuudessa odoteltiin jatkosopimusuutisia. Niitä ei kuitenkaan vielä saatu. Bottas kommentoi sopimusneuvotteluja MTV3:n Urheilulle.

Bottas: Todistin ansaitsevani paikkani

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)

Tuoreimmat aiheesta

Valtteri Bottas