Kansainvälinen Autoliitto FIA on jo hyväksynyt yksityiskohdat F1-sarjan aika-ajon uudistukseen. Asia vahvistetaan ensi viikolla FIA:n moottoriurheiluneuvostossa, tällä hetkellä näyttää siltä että uudistus tulee voimaan jo ensi kuussa alkavalla kaudella.
Uudistuksessa otetaan käyttöön pudotusmenetelmä, mutta aika-ajo on edelleen jaettu kolmeen osaan. Eilen kerrottiin, että ajan lisääminen MM-sarjan kärkimiehelle voisi tulla myös mukaan. Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds torppasi spekulaation MTV Sportille.
- Se idea ei etene minnekään. Sitä ehdotettiin ja siitä keskusteltiin, sitä ei oteta käyttöön, Symonds linjasi.
Uudistus tarvitsi tallien yhteisen suostumuksen. Symondsin mielestä siinä ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa. Mercedeksen Nico Rosberg uskoo, että jännite lisääntyy aika-ajoihin.
- Toivottavasti se pysyy simppelinä, se on tärkeää. Uudistus tuo lisää jännitystä aika-ajoon, tulokset eivät vain tule aivan lopussa, vaan kuljettajia tippuu askel askeleelta. Siitä tulee hyvä, Rosberg totesi Barcelonassa lounastauolla.
Uudistuksen tarkoitus on tuoda jännitystä kilpailuihin sekoittamalla lähtöjärjestystä. F1-sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone on tyytyväinen päätökseen.
- Idea on, että niistä (aika-ajoista) tulee kuin aika-ajo märissä olosuhteissa. Ehkä yksi tai kaksi ”kuumajalkaa” ei ole joka kerta eturivissä, ehkä eturivi ei ole itsestäänselvä, Ecclestone sanoi Reutersille.
Symondsin mielestä uudistuksessa on kaksi ongelmaa, ensimmäinen on se, että pariin ensimmäiseen kisaan on jo valittu renkaat. Toisen ongelman nimi on se, että ”ohjelmistot määrittävät aika-ajon”.


