Mainos

Bolivian tuleva väliaikainen presidentti Jeanine Anez lupasi maahan uudet vaalit

15:33
Myös Evo Morales ilmoitti aiemmin suostuvansa uusiin vaaleihin.

Bolivian tuleva väliaikainen presidentti Jeanine Anez lupaa, että maassa pidetään uudet vaalit. Anez on senaatin apulaispuhemies, ja perustuslain mukaan hän nousee presidentiksi virasta eronneen Evo Moralesin tilalle.

Boliviaan on määrä valita väliaikainen presidentti huomenna.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ylisti Moralesin syrjäyttämistä ja varsinkin armeijan roolia siinä. Trumpin mukaan Moralesin lähtö lähettää vahvan viestin siitä, että demokratia ja kansan tahto voittavat aina.

–  14 vuoden jälkeen ja sen jälkeen kun hän oli yrittänyt mitätöidä Bolivian perustuslain ja kansan tahdon, Moralesin lähtö suojelee demokratiaa ja valaa uskoa siihen, että Bolivian kansa saa äänensä kuuluville, Trumpin lausunnossa sanottiin.

Yhdysvaltain ulkoministeriön nimettömänä pysytelleen edustajan mukaan Boliviassa ei tehty vallankaappausta.

–  Olette varmasti kuulleet Moralesin ja hänen kannattajiensa pitävän itseään kaappauksen uhreina. Kaikki faktat kuitenkin osoittavat, että Bolivian kansa yksinkertaisesti sai tarpeekseen siitä, että hallitus ei piitannut äänestäjien tahdosta.

Jos Yhdysvallat tunnustaisi virallisesti, että Boliviassa tapahtui vallankaappaus, sen olisi lopetettava valtaosa avustaan Bolivialle.


Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja