Boikottiuhka Bahrainin GP:n yllä

Bahrainin GP:ssä ei nähdä ainakaan kaikkia F1-talleja, kertoo The Sunday Times –lehti.

Bahrainin GP on vaarassa peruuntua kokonaan maassa tällä viikolla koettujen väkivaltaisten yhteenottojen seurauksena. Poliisit ovat turvautuneet koviin otteisiin hajottaessaan nykyhallintoa vastustavia mielenosoituksia.

- Bahrainin GP:n toteutuminen suunnitellusti 13. maaliskuuta on epätodennäköistä ja jos se toteutuu, niin vähintään yksi johtavista talleista jää pois. Useimmat tallit kieltäytyisivät menemästä siitä syystä, ettei heidän henkilökuntansa turvallisuutta pystyttäisi takaamaan. Sen lisäksi tallit eivät halua, että kisan kaappaa jokin ryhmittymä, joka pyrkii saamaan poliittisen kantansa esille, Times kirjoittaa.

F1-kalenterista päättävän Bernie Ecclestonen odotetaan ilmoittavan alkuviikosta kauden avauskisan perumisesta. Ecclestone sanoi kuitenkin sunnuntaina BBC:lle, että Bahrainin kruununprinssi tekee lopullisen päätöksen kisan järjestämisestä.

- Hän tietää, onko meidän turvallista olla siellä. Minulla ei ole asiasta käsitystä, koska minä en ole siellä. Hän ei ohjeista ihmisiä menemään sinne, ellei siellä ole turvallista, Ecclestone vakuuttaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat