Bloggaajat: Yritykset ehdottelevat piilomainontaa

Suositun Blogirinki Median perustaja Jenni Häyrinen kokkaa kotonaan libanonilaista lammaspitsaa. Pitsan päälle tulevat granaattiomenan siemenet Häyrinen puolittaa Fiskarsin veitsillä, sillä Fiskars on yksi Häyrisen yhteistyökumppaneista.

– Olen elättänyt itseni bloggauksella jo muutaman vuoden. Valitsen itse yhteistyökumppanini ja yleensä tuotteet ovat sellaisia, joita käyttäisin muutenkin. Kenen tahansa kanssa en lähde tekemään yhteistyötä, sillä on tärkeää, että uskottavuus säilyy ja pystyy katsomaan itseään aamuisin peilistä, Häyrinen naurahtaa.

Osa bloggaajista on kuitenkin kokenut yritysten lähestysmistavat liian painostavaksi. Bloggaajien pyynnöstä Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkistikin tällä viikolla eettiset ohjeet blogisivustojen mainonnan selkeyttämiseksi.

– Olemme saaneet yhteydenottoja, että yritys kieltäisi bloggaajia mainitsemasta yhteistyöstä ja se on huolestuttavaa piilomainontaa, kertoo lakimies Katri Väänänen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Eettiset ohjeet tehty ensisijaisesti yrityksille

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mainontaohjeet on tehty yrityksille, piilomainontaa vastaan.

– Kun bloggaaja kirjoittaa yritykseltä saamastaan tuotteesta blogissaan, niin esimerkiksi tekstin loppupuolelle pitäisi kirjoittaa selkeästi, että "olen saanut tämän tuotteen yritykseltä se ja se", lakimies Katri Väänänen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta muistuttaa.

Blogisivuille ei ole aiemmin ollut omia ohjeita, vaikka suosituimmat blogisivustot kilpailevat osittain ihmiset ajasta tiedotusvälineiden, kuten aikakausilehtien kanssa, kanssa. Tiedotusvälineet noudattavat erillisiä Journalistin ohjeita.

– Kaikki median sisältö netissä ja muualla kilpailevat keskenään, muistuttaa päätoimittaja Jenni Lieto Trendi-lehdestä.

Bloggaajat  kirjoittavat omaksi iloksi

Suomessa on vielä vähän miesbloggaajia, mutta Tommi Koivisto aloitti bloggauksen putkiremonteista. Putkiremontin eri vaiheita läpikäymällä Koivisto sai paljon positiivista palautetta. Kun vaimo tuli raskaaksi, bloggaus sai hieman toisenlaista jatkoa. Nyt Isyyspakkaus-nimisen blogin päivitykset käsittelevätkin pääasiassa isyyttä ja perhe-elämää.

– Kirjoitan kaikesta, vanhemmuudesta, elämästäni. Palkkiot, mitä saan ovat enemmänkin eleitä, taskurahaa. Osa yrityksistä odottaa pienestä yrityslahjasta enemmän, kun toiset taas maksavat ihan rahaa, Koivisto kertoo.

Koivisto, kuten suurin osa muistakin bloggaajista, kirjoittaa ihmisille kuitenkin omasta halusta, eivät rahasta.

– Aion tehdä tätä niin pitkään kuin tämä on hauskaa, ainakin vielä ensi vuoden, nauraa Koivisto. 

Lue myös:

    Uusimmat