Bill Clinton kävi ja otti yleisönsä

Yhdysvaltain entinen presidentti oli tänään pääpuhujana johtajuuden haasteita käsittelevässä seminaarissa.

Suomessa pistäytynyt Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton kehottaa ottamaan ilmastonmuutoksen seuraamuksineen vakavasti.

Tampereella seminaarivieraana käväissyt Clinton näki ilmastonmuutoksen ja ydinaseiden joutumisen terroristien käsiin vakavina ja käsillä olevina uhkina. Hän sanoi olevansa jossain määrin huolissaan myös siitä, ettei sosiaalinen globalisaatio oikein pysy taloudellisen globalisaation perässä.

Clinton puhui Tampere-taloon saapuneelle noin 700-päiselle yleisölle lavealti maailmanpolitiikan ja -talouden näköaloista otsikolla "tulevaisuuden johtajuus" ja vähän sen vierestäkin.

Ilmastokysymyksiä ruotiessaan hän sanoi tietävänsä Suomen rakentavan Yhdysvaltojen tavoin lisää ydinvoimaa. Clinton katsoi, että ydinvoimaloiden turvallisuuteen voi täysin luottaa. Ydinvoiman todellisina ongelmina hän piti vain jätteiden loppusijoitusta ja sitä, kuinka estetään ydinmateriaalin joutuminen ääriryhmien käsiin.

Venäjän kehitys sai entisen supervaltajohtajan hieman mietteliääksi. Hän suositteli suomalaisille pysymistä hyvissä naapuruussuhteissa Venäjän kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat