Biden: Kiinan Xin tapaaminen mahdollista ensi kuussa

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan on täysin mahdollista, että hän tapaa Kiinan johtajan Xi Jinpingin Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön Apecin kokouksessa ensi kuussa San Franciscossa.

– Sellaisesta tapaamisesta ei ole sovittu, mutta siihen on olemassa mahdollisuus, Biden kertoi toimittajille Valkoisessa talossa.

Kiina ei ole toistaiseksi vahvistanut, että Xi osallistuu kokoukseen.

Biden kertoi viime kuussa olleensa pettynyt siihen, ettei Xi osallistunut G20-kokoukseen Intian Delhissä. Biden sanoi kuitenkin tapaavansa Xin pian, mutta ei tarkentanut, missä ja miten tämä mahdollisesti tapahtuu.

Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat säröytyneet pahasti muun muassa Taiwanin tilanteen ja kauppakiistojen vuoksi. Yhdysvallat on kuitenkin yrittänyt ehostaa niitä. Viimeksi Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan ja Kiinan ulkoministeri Wang Yi tapasivat Maltalla syyskuun puolivälissä.

Lue myös:

    Uusimmat