Viranomaiset kiistelevät siitä, pitäisikö sosiaalityöntekijöiden ilmoittaa toistuvasti toimeentulotukea hakevat ulkomaalaiset poliisille ja maahanmuuttoviranomaisille. Nyt tieto jää sosiaalityöntekijöille.
Oleskeluluvan saamiseksi ulkomaalaisella pitää olla Suomessa turvattu toimeentulo. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia ulkomaalaisia. Turvattua toimeentuloa ei edellytetä esimerkiksi kansainvälistä suojelua hakeneilta kuten pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta, eikä Suomen kansalaisten perheenjäseniltä.
Sosiaalityöntekijöiden mukaan osa ulkomaalaisista kuitenkin turvautuu toistuvasti toimeentulotukeen.
Vuonna 2011 ulkomaalaisten toimeentulotukea selvittänyt sosiaali- ja terveysministeriön ULMA-työryhmä esitti, että sosiaalityöntekijät voisivat kertoa oleskelulupaviranomaisille toistuvasta toimeentulotuen hakemisesta. Viime joulukuussa hallintovaliokunta päätyi kiirehtimään asiaa, joka vaatisi lainmuutoksen.
– Olisi tärkeää saada välitettyä tietoa toistuvasta toimeentulotuen hakemisesta. Ulkomaalaislain mukaan monen maahanmuuttajan kohdalla pitäisi selvittää, millä hän elää. Jos hän joutuu turvautumaan suomalaiseen sosiaaliturvaan, onko hän antanut maahan tullessaan vääriä tietoja, sanoo Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön johtaja Maarit Sulavuori.
Nyt sosiaalityöntekijät voivat luovuttaa tiedon toimeentulotuen toistuvasta hakemisesta vain silloin, jos maahanmuuttoviranomaiset kysyvät sitä.
– Minulla on sellainen mielikuva, etteivät he kovinkaan paljon sitä kysy. Ne ovat hyvin, hyvin, harvinaisia tilanteita. Ymmärtääkseni se johtuu siitä, ettei maahanmuuttoviranomaisillakaan ole resursseja selvittää näitä tilanteita, Sulavuori sanoo.
Samaa mieltä on Espoon kaupungin aikuisten sosiaalipalvelujen aluepäällikkö Pasi Sipola.
– Harvemmin poliisi tai maahanmuuttovirasto edes kysyy, mikä ulkomaalaisen asiakkaan toimeentulon lähde on.
Ei poliiseja sosiaalityöntekijöistä
Vähemmistövaltuutettu sen sijaan katsoo, että sosiaalityöntekijöiden pitää keskittyä rajavalvonnan sijasta oman työnsä tekemiseen. Toimeentuloedellytysten selvittäminen ei Biaudet´n mukaan kuulu sosiaalityöntekijöille.
– Tässä menee vähän puurot ja vellit sekaisin. Kun poliisi ja maahanmuuttoviranomainen pohtivat oleskeluluvan jatkamista ja myöntämistä, esimerkiksi tällaisella seikalla on merkitystä. Sillä ei ole merkitystä silloin kun asiakas käy sosiaalityöntekijän luona, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet sanoo.
– Poliisin tehtävät ovat poliisin tehtäviä. Sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhuollon ihmisten pitää saada tehdä omaa työtään. Ei pakoteta heitä poliiseiksi. Heillä on aivan riittävästi tekemistä muutenkin.
Biaudet myös muistuttaa, että sosiaali- ja terveysviranomaisilla on salassapitovelvollisuus.
– On ajateltu, että vain vakavien rikosten kohdalla heidän pitää tehdä ilmoituksia poliisille. Ei palvele sosiaalityöntekijöiden työtä, että he joutuvat olemaan jokaisesta asiasta raporttivelvollisia poliisille.
Uusimmat
-
16:32
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Verstappen kärjessä, Alonso ainoana kannoilla – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
Lataa lisää