Berberiapinat valloittivat Apinalinnan

Utelias berberiapina kurkistaa luukusta ja astuu varovasti pihamaalle ruokailemaan. Edes tuijottavat ihmiset eivät saa sitä perääntymään. Rohkeaa apinaa seuraa pian joukko lajitovereita.

Korkeasaari on saanut uusia asukkaita, kun kahdeksan berberiapinaa muutti remontoituun Apinalinnaan. Kotiutuminen on sujunut todella hyvin, vaikka pientä nujakointia on ollut, kertoo Korkeasaaren nisäkäskuraattori Nina Trontti.

Apinat tulivat Korkeasaareen hollantilaisen AAP-säätiön kautta. Se ottaa huolehdittavakseen eläimiä, joita on takavarikoitu huonoista oloista.

Suomeen tulleet berberiapinat on pelastettu muun muassa sirkuksista, yksityisiltä omistajilta ja laittomasti toimivilta lemmikkikauppiailta.

Pimeä lemmikkikauppa onkin uhanalaisten berberiapinoiden suurin vaara.

-Monesti näkee kuvia, joissa apinan poikasille on laitettu jopa ihmisvauvojen vaippoja. Apinat eivät kuitenkaan sovi lemmikeiksi, toteaa ympäristökasvattaja Marjo Priha.

Usein apinalemmikin omistajat huomaavatkin nopeasti, etteivät eläimet kuulukaan koteihin. Sitten niitä aletaan lopettaa, pitää pienissä häkeissä tai vapauttaa luontoon. Myös viranomaiset takavarikoivat apinoita.

Vaippapaviaaneille uusi koti Tanskasta

Korkeasaaren laumaan kuuluu neljä naarasta ja neljä urosta. Lauma on jo lyhyessä ajassa saanut johtajauroksen, mikä onkin Marjo Prihan mukaan tärkeää.

-Lauman johtajahan tätä hommaa pyörittää. Me emme halua puuttua dynamiikkaan.

Tarkoituksena on, että apinat elävät mahdollisimman luonnollista elämää. Siksi ne saavatkin ruuakseen karkeaa kasviravintoa eivätkä sokerisia hedelmiä.

-Helposti kuvitellaan, että apinoille pitäisi heitellä banaaneja, mutta niissä on liikaa sokeria. Gibraltarilla turistit ovat syöttäneet berberiapinat ylipainoisiksi, Priha kertoo.

Korkeasaareen odotetaan tänä kesänä myös muita uusia tulokkaita, nimittäin korppeja

-Toivottavasti saamme ne jo tämän sesongin aikana, mutta tarkkaa aikataulua en osaa sanoa, Trontti kertoo.

Apinalinnassa asui aiemmin vaippapaviaaneja, mutta ne eivät kestäneet Suomen talvea. Paviaanit ovat saamassa uuden kodin tanskalaisesta eläintarhasta.

Berberiapinat sen sijaan pärjäävät ulkotiloissa myös lauhkeina talviaikoina.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat