Bensan hinnan uskotaan jatkavan laskuaan

Kuva: fragallo/stock.xchng

Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupponenuskoo polttoaineen hinnan jatkavan jo kolme viikkoa kestänyttä laskuaan. Hänen mielestään tarvitaan aikamoinen pommi, jotta bensan hinta nousisi taas ylöspäin.

MTV3:n haastatteleman Nupponen mielestä hinnan laskuun vaikuttanee jotkossa myös kysynnän lasku.

- Öljymarkkinat ovat nyt rauhottumassa, ja öljyn kysyntä on jo vähentynyt esimerkiksi USA:ssa - ja sen kautta öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku olisi tietysti toivottavaa.

- Meillä on kuitenkin myös tiettyjä uhkakuvia, kuten Yhdysvaltain lähestyvä hurrikaanikausi. Jos esimerkiksi trooppisten myrskyjen uhkat eivät toteudu, niin mahdollisuudet hinnan laskuun ovat hyvät.

Nupponen sanoo bensiinin hinnan laskeneen verottomana nyt jo noin kymmenen prosentin verran. Jatkossa laskeva maailmanmarkkinahinta tulee hänen mukaansa varmasti heijastumaan myös kuluttajahintoihin.

Bensiinin ja dieselin hintaeron kaventumista hän pitää merkillisenä ilmiönä.

-Meillä ei ole ikinä ollut tilannetta, jolloin bensiini olisi ollut halvempaa kuin diesel. Vaikeaa on kuitenkin sanoa, onko tämä pysyvä ilmiö vai tilapäinen markkinahäiriö.

Lue myös:

    Uusimmat