Belgia pyytää anteeksi tuhansien lasten kohtaloa – lapset siepattiin siirtomaista eivätkä saaneet koskaan minkään maan kansalaisuutta

Belgian pääministeri Charles Michel on pyytänyt anteeksi lasten sieppaamista Belgian entisistä siirtomaista, Burundista, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Ruandasta, kertoo BBC.

Lapset syntyivät 1940- ja 1950-luvuilla belgialaisille miehille ja paikallisille naisille, mutta useimmat miehet kiistivät isyytensä.

Vuodesta 1959 lähtien noin 20 000 lasta vietiin väkisin Belgiaan kasvatettaviksi katolisiin ja muihin laitoksiin. Lasten sieppaukset loppuivat siirtomaiden itsenäistyttyä.

Osa lapsista ei saanut koskaan Belgian kansalaisuutta ja jäi siten vaille minkään maan kansalaisuutta.

Parlamentissa puhunut Michel sanoi Belgian loukanneen lasten perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Lapsilta oli hänen mukaansa viety identiteetti, heidät oli leimattu ja heidät oli erotettu sisaruksistaan. Michel osoitti myötätuntoa myös afrikkalaisille äideille, joiden lapset oli siepattu.

Lue myös:

    Uusimmat