Belgia kieltää EU:n ulkopuolisten matkustajien maahantulon Britanniasta, haluaa estää Intian virusmuunnoksen leviämistä

2:51
Sometähtien matkailu korona-aikana hämmentää – matkabloggaaja tyrmää puheet työmatkoista: ”Ei se ihan niin mene”

Belgia kieltää EU:n ulkopuolisten matkustajien saapumisen maahan Britanniasta. Kiellolla Belgia haluaa rajoittaa Intiassa ensi kerran tunnistetun deltamuunnoksen leviämistä maahan.

Belgian kieltolistalla on Britannian lisäksi 26 muuta maata. Kiellon on määrä tulla voimaan viimeistään ensi viikon lopulla,  27. kesäkuuta, kertoo terveysministerin tiedottaja.

Belgiaan saavat näistä maista tulla vain EU-kansalaiset sekä Belgiassa asuvat. Heidänkin on suostuttava tiukkoihin karanteenimääräyksiin ja koronatesteihin.

Venäjällä palkatonta vapaata

Venäjällä koronarokotteesta kieltäytyvät työntekijät saattavat joutua palkattomalle vapaalle.

– Jos alueen terveysviranomaiset ovat määränneet rokotuksen pakolliseksi joillekin työntekijäryhmille, rokottamaton työntekijä voidaan erottaa määräajaksi, sanoi työministeri Anton Kotjakov Telegram-viestisovelluksen kanavalla tänään.

Hänen mukaansa erottaminen päättyy, kun rokotuspakko päättyy.

Lue myös:

    Videot

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja