Behm peruu Ruisrock-esiintymisensä
Ruisrock tiedottaa artisti Behmin keikan Ruisrockissa peruuntuneen.
Artisti Rita Behm on perunut sunnuntaiksi 9. heinäkuuta suunnitellun keikkansa Turun Ruisrockissa sairastapauksen vuoksi, festivaali tiedottaa. Ruisrockin tiedotteen mukaan artistin korvaajaksi on kiinnitetty Ida Paul ja Kalle Lindroth.
Tällä viikolla uutisoitiin Behmin entisen kihlatun, kirjailija Miki Liukkosen menehtyneen tiistaina 4. heinäkuuta. Behm peruutti myös torstaiksi suunnitellun keikkansa Kuopion Wine Festivaaleilla.
Behm myös poisti kaikki aiemmat julkaisunsa Instagram-tililtä ja vaihtoi tilinsä julkisesta yksityiseksi. Behm jätti kuitenkin päivityksen, jossa muistelee entistä kihlattuaan.
Kaksikon parisuhteesta uutisoitiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2021. He ilmoittivat erostaan tämän vuoden toukokuussa.
Julkaisussa on kauniita mustavalkoisia kuvia ja video Liukkosesta.
– Rakas Miki, herkkä, kiltti, kaunis, nerokas, lahjakas, omistautuva, vähän tahmatassu, hauska, omalaatuinen ja rakastava. Niin muistan sinut. Tunsin ja näin sinut eri tavalla, kuin muut ja olen kiitollinen siitä, että olit osa elämääni. Meidän välimme olivat loppuun asti kauniit, kirjoituksessa lukee.
– Olen luita ja ytimiä myöten järkyttynyt ja särkynyt ja toivon rauhaa medialta koko lähipiirille, Behm kirjoittaa päivityksessään, jonka loppuun hän on lisännyt otteen Timo K. Mukkan teoksesta Kyyhky ja unikko.
Uusimmat
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
Lataa lisää