BBC: Länsimaat pelkäävät Venäjän valmistelevan kemiallisten aseiden tai taktisen ydinaseen käyttöä Ukrainassa

Länsimaiden viranomaiset pelkäävät, että Venäjä valmistautuu käyttämään Ukrainassa kemiallisia aseita tai taktista ydinasetta, kertoi yleisradioyhtiö BBC keskiviikkona.

Nimettöminä pysytelleet viranomaiset sanoivat pelkojensa perustuvan hiljattain julki tulleisiin tietoihin, joiden he katsovat viittaavan siihen, että Venäjä on aloittanut propagandakampanjan oikeuttaakseen näiden aseiden käytön.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kirjoitti taannoin Twitterissä hiljattain löydettyjen dokumenttien viittaavan siihen, että ukrainalaisissa laboratorioissa valmistellaan biologisia aseita Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoituksen turvin.

Venäjän viranomaiset ja media ovat viime päivinä myös väittäneet, että Ukraina on valmistelemassa niin kutsuttua likaista pommia, joka levittää radioaktiivista materiaalia.

Viranomaisten mukaan Venäjä käytti samanlaista propagandakampanjaa myös Syyriassa, ennen kuin siellä käytettiin kemiallisia aseita.

– Meillä on hyviä syitä olla huolissaan, yksi viranomaisista sanoi.

Viranomaisten mukaan heillä on havaintojensa tueksi myös jonkin verran tiedustelutietoa.

Lue myös:

    Uusimmat