Ensimmäistä kertaa Eukonkannon MM-kisoihin osallistuneet Henna ja Antti Kurhinen eivät pysyneet kärjen vauhdissa yläsavolaisessa maalaismaisemassa.
Kurhiset intoutuivat osallistumaan Sonkajärvellä järjestettyyn Eukonkannon MM-kisaan melkein kylmiltään.
Henna paljasti Viihdeuutisille ennen kisaa, ettei kaksikko ollut ehtinyt harjoitella kisaa varten kuin kerran. Treenissä Kurhiset olivat löytäneet hyvän asennon, jossa rouvaa ei huimannut päästä ja isännän oli helppo kantaa mielitiettyään.


