Barcelonassa menestystä niittäneeltä Argentiinan maajoukkuelegendalta yhtäkkinen lopettamispäätös

Argentiinan maajoukkueessa kautta aikojen eniten otteluita pelannut Javier Mascherano on ilmoittanut peliuransa loppumisesta 36-vuotiaana.

River Platessa, Corinthiansissa, Liverpoolissa ja Barcelonassa urallaan pelannut Mascherano ilmoitti lopettamispäätöksestään yllättäen sunnuntaina, kun tämän edustama Estudiantes hävisi 0-1 Argentinos Juniorsille maan pääsarjan ottelussa.

– Elin ammattiani sataprosenttisesti oman potentiaalini ylärajaan asti, ja jo hetken aikaa se on käynyt vaikeammaksi. Joskus lopettamista ei valita, vaan se tapahtuu itsestään, Mascherano sanoi.

Keskikentän pohjalla ja keskuspuolustajana kunnostautunut Mascherano pelasi uransa menestyksekkäimmän jakson Barcelonassa, jossa hän voitti kahdeksassa vuodessa 19 pokaalia sisältäen viisi La Ligan mestaruutta ja kaksi Mestarien liigan voittoa.

Hän pelasi Argentiinan maajoukkueessa 147 ottelua ja esiintyi neljässä MM-turnauksessa. Mascherano voitti maan rivessä kaksi olympiakultaa vuosina 2004 ja 2008.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja