Barbra Streisand: Guilty pleasures

Jenkki-iskelmän kultakurkku Barbra Streisand iski napakymppiin vuonna 1980 lyödessään hynttyyt yhteet Bee Gees yhtyeestä tunnetun tuottaja-säveltäjä Barry Gibbin kanssa. Vahvaäänisen laulajan ja falsettidiskon uranuurtajan pahimmat ja parhaimmat maneerit sopivat yhteen hämmästyttävän hyvin, ja albumista Guilty tuli yksi vuoden 1980 ja Streisandin uran suurimmista menestyksistä. Hitit Guilty ja Woman in love ovat jääneet elämään popiskelmän klassikkokastissa.

Albumin 25-vuotisjuhlan kunniaksi Streisand on päättänyt leipoa herkkukakun vanhalla reseptillä. Guilty pleasures –albumin suora verrtaaminen esikuvaansa on oikeutettua, sillä samankaltaisen nimen lisäksi Guilty-levyn menestystä yritetään tavoitella levyn kannella, joka on lähes suora kopio neljännesvuosisadan takaisesta levynkannesta. Edeltäjänsä tavoin levyllä on kaksi Gibbin ja Streisandin duettoa, ripaus Bee Geesin diskojytkettä sekä monta sydäntä särkevää balladia.

Levyn aloittava Come tomorrow on tyylikäs kahden popveteraanin duetto, joka osoittaa että Streisandin ja Gibbin kemia toimii edelleen. Bee Gees –soundin parhaat puolet antavat potkua myös levyn ensimmäiselle singlelle Stranger in a strange land, joka on kuitenkin vain varjo vuoden 1980 mahtihitistä Woman in love.

Levyn muu sisältö on valitettavan vaisua. Aloituskappaleiden lisäksi huippukohtia ovat levyn paras balladi, vetoava jazz-sävyjä lainaileva Without your love. 70-luvun Staying alive –tunnelmiin palataan kappaleessa Night of my life, jossa valitettavasti Gibb jyrää Streisandin kimityksellään ja discojytkeellään. Paremmassa tasapainossa parivaljakon soundit ovat vetävässä All the children –kappaleessa, jossa myös on tiettyä 70-nostalgiaa.

Barbra Streisandin vahva ääni on edelleen erittäin hyvässä vedossa. Tulkintavoimaa siis löytyy. Barry Gibb onnistuu tuotannon puolella, mutta hänen sävellyksensä häviävät mennen tullen 25 vuoden takaisen Guilty-albumin kappaleille. Guilty pleasures tulee jäämään yhdeksi keskinkertaiseksi albumiksi muiden joukossa Streisandin pitkällä uralla. Esikuvansa klassikkostatukseen sillä ei ole asiaa.

teksti: Mikko Suhonen