Baletin parhaimmisto kilpailee Helsingissä

Kuudes Helsingin kansainvälinen balettikilpailu alkoi illalla alkuerien klassisella ohjelmistolla. Neljän vuoden välein järjestettävä kilpailu kerää lähes 80 nuorta lahjakkuutta Kansallioopperan näyttämölle esittämään taitojaan. Suomalaisia on mukana kahdeksan.

Yksi suomalaisista on juniorisarjassa tanssiva 17-vuotias Maria Baranova, joka aloitti tanssimisen 3-vuotiaana.

- Sen takia se on vaikeata, koska pitää hallita niin paljon itseään. Kuitenkin tanssi aina näyttää siltä, että se on niin helppoa, mutta se on sairaan vaikeeta, se on sairaan vaikeeta.

Useita balettikilpailupalkintoja voittanut nuori tanssija pitää tärkeänä kontaktia yleisöön.

- Ei vaan voi heittää jalkoja, eikä vaan pyöriä eikä hyppiä, vaan pitää oikeasti tanssia yleisön kanssa, antaa koko sydän yleisölle.

Mukana kilpailussa on lähes 30 kansallisuutta ja 80 tanssijaa. Taso vaikuttaa ennakkoon hyvältä.

- En malttaisi odottaa varsinaisia esityksiä, sillä vasta silloin näkee todellisen tason. Mutta vaistoni ja tähän asti näkemäni lupaavat hyvää, sanoo tuomariston puheenjohtaja Kenneth Greve.

Vaatimukset baletin teknisessä osaamisessa ovat kasvaneet nopeasti ja kilpailu on koventunut. Tärkeintä on kuitenkin taiteellinen lahjakkuus.

- Taito valloittaa yleisö ja varmistua siitä, että kilpailijalla on koko sielu mukana, niin että esityksestä tulee todellinen, Greve kuvailee.

Kansainvälisen balettikilpailun välieriin pääsijät ovat selvillä ylihuomenna. Finalistit ratkevat sunnuntaina ja voittajat palkitaan ensi viikon torstaina.

Katso Pekka Niemiahon juttu (Kymmenen uutiset 2.6.2009)

Lue myös:

    Uusimmat