Bagdadissa tuhoisa pommi-isku

Pommi räjähti shiiojen asuttamassa Sadrin kaupunginosassa. Pommi räjähti aukiolla, jonne oli kerääntynyt työläisiä odottamaan työtarjouksia.

Kolmisenkymmentä ihmistä on saanut surmansa Bagdadissa tehdyssä pommi-iskussa. Voimakas pommi räjähti shiiojen asuttamassa Sadrin kaupunginosassa, missä päivätyöläiset olivat odottamassa torilla työtarjouksia. Haavoittuneita on sairaalalähteiden mukaan satakunta.

Irakissa lokakuussa kuolleiden amerikkalaissotilaiden määrä nousi puolestaan sataan, kun amerikkalainen sotilas sai eilen surmansa Anbarin maakunnassa. Asiasta kertoi Yhdysvaltain armeija. Kuolleiden määrä on suurin sitten viime vuoden tammikuun.

Bagdadin pommi räjähti aamulla aukiolla, jonne oli kerääntynyt työläisiä odottamaan työtarjouksia. Voimakas räjähde oli piilotettu roskalaatikkoon.

Sadrin kaupunginosa on radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin tukialuetta. Yhdysvaltain joukkoja ja shiiajohtoista hallitusta vastaan taistelevat sunnikapinalliset ovat tehneet toistuvasti iskuja alueella.

Irakin sisäministeriön edustaja sanoo iskun muistuttavan sunnien äärijärjestöjen ja al-Qaidan tekemiä hyökkäyksiä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat