Baba Lybeck paljastaa: Kuntoilu meni yli

Ylikunnosta aikoinaan kärsinyt Baba Lybeck tietää nyt, kuinka liiallisuudet vältetään.

Tällä hetkellä triathlonia varten harjoitteleva Baba Lybeck myöntää, että liikuntaharrastus on joskus mennyt liiallisuuksiin.

– Vuosia sitten minulle tuli ylikunto. Silloin jouduin lopettamaan juoksun yli kuukaudeksi.

– Ylikunnosta palautuminen kestää todella kauan, Helsinki City Runin ennakkotilaisuuteen saapunut Baba muistuttaa.

Virheistään oppineensa, kertoo kovakuntoinen nainen oppineensa hyvän keinon ylikunnon välttämiseksi.

– Olen huomannut, että vaara joutua ylikuntoon on vähentynyt monipuolisen treenaamisen myötä.

Baba muistuttaa, että monipuolisuus tekee myös liikkumisesta mielekkäämpää. Muiden hyötyjen lisäksi.

– Kolmen triathlonlajin lisäksi tanssin ja myös kahvakuula on erittäin tärkeässä roolissa, hän luettelee.

– Siinä on melkein joka päivälle jotain eri tekemistä. Lisäksi lajit täydentävät toisiaan.

Tällä hetkellä Baba harjoittelee yhdessä miehensä Pekka Lehden kanssa Liikutaan hyvää -ryhmässä, joka kerää varoja SPR:n luuydinrekisterin toiminnalle.

Pysyykö mies perässä kovakuntoisen naisen vauhdissa?

– Pysyy, pysyy. Olisikohan mies jopa paremmassa kunnossa kuin minä?

– Hän on parempi pyöräilijä ja uija, mutta juoksussa minä olen vahvempi. Täydennämme toisiamme ja pystymme hyvin treenaamaan yhdessä, nainen pohtii.

(MTV3 - MIRKA MOILANEN)

Lue myös:

    Uusimmat