Ayrton Sennan valinta muutti F1-historiaa pysyvästi – itsekkäämpi ratkaisu olisi vienyt legendalta tämän ainoan mestaruussauman

Ayrton Sennalla oli käsissään avaimet jopa viiteen F1-mestaruuteen, mutta päätös jatkaa McLarenilla vuonna 1992 tarjosi Nigel Mansellille ja myöhemmin Alain Prostille unelmapaikan voittaa titteleitä Williamsilla, kertoo Sennan pitkäaikainen manageri Julian Jakobi.

Jakobi kertoo F1:n Beyond the Grid -podcastissa kiikuttaneensa Belgian GP:ssä 1991 Sennan eteen kaksi sopimusvaihtoehtoa. Toinen oli jatkosopimus McLarenille, toinen olisi vienyt tämän tasoaan koko ajan nostamassa olleelle Williamsille.

Manageri paljastaa nyt, että Senna oli itse asiassa jo taipumassa Williamsin puoleen, mutta lojaalisuus McLarenin moottoritoimittajaa Hondaa kohtaan esti siirron.

– Hänen vaistonsa olisi vienyt hänet Williamsille aikaisemmin (kuin vuonna 1994), mutta hän oli lojaali erityisesti herra (Nobuhiko) Kawamotolle, joka oli Hondan puheenjohtaja, Jakobi kertoo podcastissa.

Jakobi oli Belgian kisa-aamuna varma, että Senna tekee sopimuksen Williamsille.

– Sitten hän oli kuitenkin puhunut yön yli Kawamoton kanssa ja tuli sanomaan, että ”minä jään vielä vuodeksi”.

Senna oli tullut McLarenille nimenomaan Hondan myötä. Yhteistyö oli jo tuottanut kaksi maailmanmestaruutta ja kolmas oli hyvää vauhtia tulossa loppukesästä 1991. Tämä ratkaisu painoi Sennaa vielä valinnan jälkeenkin.

– Hän kertoi minulle vielä loppuvuodesta 1991 mestaruudenkin jälkeenkin, ettei hän luottanut vaistollaan Hondaan, ja hän oli huolissaan tulevaisuudesta.

Ensin paikan vei Mansell, sitten arkkivihollinen Prost

Vuonna 1992 Williams nousi omien innovaatioidensa ja Renault’n loistavan moottorin avulla F1-sarjan ylivoimaiseksi ykköseksi. Sennan sijasta talliin tullut Nigel Mansell voitti heti kauden alkuun viisi kisaa putkeen, joista neljässä tallikaveri Riccardo Patrese täydensi tuloksen kakkossijallaan. Mansell voitti pitkän ja tuskallisen yrityksen jälkeen uransa ensimmäisen ja ainoan MM-tittelin.

– Hän (Senna) olisi voinut siirtyä sinne jo 1992, eikä Nigel silloin varmaankaan olisi ollut Williamsille, Jakobi myöntää.

Senna voitti kauden aikana kolme kisaa – Monacossa, Unkarissa ja Italiassa – mutta MM-sarjassa hän jäi vasta neljänneksi.

Kolminkertainen mestari teki kauden 1992 aikana kaikkensa päästäkseen seuraavaksi vuodeksi Williamsille, mutta vanhan kiistakumppaninsa Alain Prostin tekemä sopimus samaan talliin esti siirron tässä vaiheessa. Lopulta Senna päätyi Williamsille vasta vuonna 1994. Tuolloin valtaan oli jo noussut Benettonin tiimin. Brasilialaislegendan taistelu Michael Schumacheria vastaan katkesi jo kauden kolmannessa kisassa Imolassa traagiseen onnettomuuteen, joka vei Sennan hengen.

Lue myös:

    Uusimmat