Avoerossa omaisuus tasan?

Hallitus esittää eduskunnalle lakimuutosta, joka mahdollistaisi avopuolisoiden omaisuuden erottelun erotilanteessa. Lakiehdotus on tehty sen vuoksi, että avoliitot ovat sangen yleisiä ja ne kestävät pitkään.

Laki turvaisi osapuolia lähinnä kahdessa tilanteessa: kuolemantapauksessa sekä siinä, että toinen osapuoli jäisi kohtuuttoman heikoille eron sattuessa.Lähtökohtana on silti se, että kumpikin avopuoliso voisi pitää oman omaisuutensa.

Lainsäädäntöneuvos Markku Helin kertoo, että lain myötä avopuolisolla olisi oikeus hyvitykseen, jos hän on auttanut kumppaniaan kartuttamaan omaisuuttaan.

- Jos toinen osapuoli jää esimerkiksi kotiin hoitamassa lapsia, jotta toinen pääsee hankkimaan rahaa kodin ulkopuolelle, kotiin jääneellä saattaa erotilanteessa olla tukala tilanne, Helin selvittää.

- Kotiin jääneellä voi olla tällöin huomattavasti vähemmän hankittua omaisuutta. Jos tässä tilanteessa kukin ottaa omansa, tilanne voi toiselle olla kohtuuton.

Toinen tilanne on, kun avopuoliso kuolee. Eloon jäänyt voisi vaatia avustusta, mikäli hän jäisi heikoille.

- Hän voisi esimerkiksi vaatia, että hän saisi jäädä asumaan kuolleen puolison asuntoon puoleksi vuodeksi, Helin sanoo.

Mikäli omaisuuden jako ei onnistu keskenään, pesänjakaja voisi toimittaa omaisuuden erottelun.

Laki ei verrattavissa avioliittolakiin

Uudet säännökset koskisivat avopareja, jotka ovat eläneet yhdessä vähintään viisi vuotta. Säännöksiä sovellettaisiin myös, jos parilla on tai on ollut yhteisessä huollossaan lapsi. Säännökset koskisivat niin samaa kuin eri sukupuolta olevia pareja.

Avoliitto ei lain takia edelleenkään olisi verrattavissa avioliittoon. Avoliitolta puuttuu se lainmukainen sitoumus, minkä pariskunta solmii avioliitossa.

- Avioliitossa oikeusvaikutukset ovat laajemmat. Tässä laissa kyseessä on vain minimisuojasta heikommalle osapuolelle, Helin sanoo.

Joissain Euroopan maissa verrattavia lakeja on jo olemassa. Ruotsissa avopariskunnan oikeudet ovat laajemmat: avoliiton jälkeen omaisuus jaetaan tasan. Suomen lakiehdotus on siis paljon suppeampi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat