Nykyaikuinen haluaa elää omanlaistaan elämää. Avioliitto tai lapset eivät välttämättä enää liity aikuisuuteen.
Aikuisuus, lapsuus. Aikuismaista, lapsellista. Kumman valitsisit kuvaamaan itseäsi?
"Aikuisuus" on monelle sanana itsestäänselvä, käsitteenä huomattavasti hankalampi. Näin aihetta kuvaa nuorten naisten aikuisuutta tutkinut Erja Laakkonen, kasvatustieteen ja filosofian maisteri.
– Joskus sanotaan, että aikuisuus on pätkä nuoruuden ja vanhuuden välissä. Tämä määritelmä ei kerro oikein mitään siitä, millainen elämänvaihe aikuisuus on, tai mitä siihen kuuluu. Voidaan myös kysyä, milloin nuoruus alkaa ja päättyy, tai milloin vanhuus alkaa, Laakkonen kuvaa.
Laakkonen tutki aikuisuuden käsitettä väitöskirjassaan Aikuisuuden kulttuuriset kuvat 25–35-vuotiaiden naisten haastattelupuheissa ja naistenlehtiteksteissä.
Täysi-ikäisyys alkaa 18-vuotiaana. Vai sittenkin 21? Ei väliä, sanovat Laakkosen haastattelemat naiset.
– Ainakaan minun aineistojeni valossa mikään kronologinen ikä ei ole merkityksellinen. Toki 18 on täysi-ikäisyyden raja, ja juuri ikävuosista voidaan arkisessa puheessa hakea aikuisuutta. Kun on 18, voi äänestää ja mennä baariin. Ne voivat olla asioita, jotka saavat olon tuntumaan jollakin lailla aikuiselta, Laakkonen sanoo.
– Haastattelemani 25–35-vuotiaat naiset eivät pitäneet tiettyä ikävuotta merkityksellisenä. Itsekin vähän odotin sitä, että haastattelutilanteessa sanottaisiin, että "kun heräsin 25-vuotissyntymäpäiväni aamuna, minusta tuntui tältä". Tällaiset tilanteet eivät, yllättävää kyllä, olleetkaan tärkeitä määrittäjiä sille, tunteeko itsensä aikuiseksi vai nuoreksi.
No, jos aikuisuutta ei näe kellosta, mistä sitten? Omasta asunnosta, vai sittenkin omasta rahasta? Siitä, että saa lapsen?
– Tämä on hieman hankala kysymys. Haastateltavatkaan eivät oikein osanneet vastata. Mielestäni kaikkein keskeisintä on, että haastateltavat kokivat haluavansa olla molempia: aikuisia ja nuoria.






