Mainos

Avioliiton ulkopuolinen seksi ja avoliitot muuttumassa rangaistaviksi Indonesiassa – maan rikoslakiuudistus kauhistuttaa kansalaisjärjestöjä

6:34
Helmikuussa 2019 uutisoitiin jyrkän islamin vaikutusvallan kasvusta.

Indonesiassa suunnitelmat maan rikoslain muuttamiseksi ovat järkyttäneet kansalaisjärjestöjä.

Uuden rikoslain myötä Indonesiassa rangaistavaksi muuttuisivat muun muassa avioliiton ulkopuolinen seksi, avoliitossa eläminen sekä ehkäisyvälineistä puhuminen alaikäisille, kertovat esimerkiksi uutistoimisto AFP ja uutiskanava CNN.

Rikoslain muutokset kertovat maan suuntaavan kohti uskonnollista konservatismia ja fundamentalismia, ihmisoikeusjärjestöt arvioivat.

Samaa sukupuolta olevien liitot eivät ole nykyisinkään maassa sallittuja, mutta uuden lainsäädännön arvioidaan heikentävän sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asemaa entisestään.

Indonesia on maailman suurin muslimienemmistöinen maa. Saarivaltiossa asuu yli 234 miljoonaa ihmistä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja