Autoala: Vuonna 2030 liikenteessä voi olla 580 000 sähköautoa

Autoala arvioi, että vuonna 2030 liikenteessä voi olla 580 000 ladattavaa sähköautoa. Edellytyksenä on, että autovero poistetaan vähitellen ja erittäin vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvoa alennetaan.

Ellei näitä toimia tehdä, sähköautojen ja lataushybridien määrä olisi tuolloin ennusteen mukaan 360 000. Ero syntyy siitä, että kannustimien avulla sähköautojen ensirekisteröinnit lisääntyisivät nopeammin ja samalla polttomoottoriautoja poistuisi liikenteestä nykyistä nuorempina.

Suomessa oli viime vuonna liikenteessä 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joten polttomoottoriautojen poistumalla on ratkaiseva merkitys autokannan muuttumisessa vähäpäästöiseksi. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on nykyisin ainoastaan 0,6 prosenttia.

Autoalan arvio on maltillisempi kuin tieliikenteen ilmastopolitiikkaa pohtineen työryhmän joulukuussa esittämä tavoite. Työryhmän tavoitteen mukaan liikenteessä pitäisi olla noin 670 000 sähköautoa vuonna 2030.

Autoala on arvostellut työryhmän kokoonpanoa siitä, ettei autoalaa huolittu mukaan pohtimaan autoilun tulevaisuutta. Autoala on laatinut nyt oman tiekarttansa vähäpäästöiseen autoiluun.

– Autonvalmistajien ja -kaupan edustajina meillä on parhaat edellytykset tunnistaa eri käyttövoimien yleistymiseen liittyviä pullonkauloja ja toisaalta niiden yleistymistä jouduttavia tekijöitä, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Polttomoottoriautoillakin sijansa

Autoalan mukaan polttomoottoriautoillakin on sijansa Suomen ilmastotavoitteiden kannalta. Polttomoottoreissa voidaan käyttää toisen sukupolven biopolttoaineita, joita ovat biokaasu, bioetanoli ja uusiutuva diesel. Ne ovat käypiä myös hybrideissä, joissa sähkömoottorin tukena on polttomoottori.

– Polttomoottoritekniikkakin kehittyy, ja jäteperäiset biopolttoaineet alentavat polttomoottoriautojen elinkaaren aikaisia päästöjä jopa 95 prosentilla, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Myös ilmastopolitiikan työryhmä luottaa kaasuautoihin. Tavoite on noin 130 000 kaasuautoa vuonna 2030. 

Lue myös:

    Uusimmat