Etelä-Suomessa toimiva palvelu tekee autojen automaattipesuista entistä helpompia. Pesuun ajettaessa kamera tunnistaa rekisterikilven ja kuljettaja valitsee pesun älypuhelimella.
Suomessa autoja käytetään konepesuissa Euroopan mittakaavalla vähän. Meidän luvun ollessa keskimäärin neljä kertaa vuodessa käyttävät esimerkiksi saksalaiset autojaan pesussa noin kaksikymmentä kertaa vuoden aikana. Suomessa olevista noin 750 autonpesukoneesta monet ovat vanhoja, eivätkä tyydytä asiakkaita lopputuloksellaan.
Juhlapesu-niminen toimija tarjoaa automaattipesuihin kuukausihintaista vaihtoehtoa. Ketjun pesupaikat ovat etävalvottuja ja kaikki toimipisteet ovat auki ympäri vuorokauden. Älypuhelimelle ladattavan applikaation on mahdollista tarkistaa pesulaitteiden jonotustilanne ja myös pesuohjelma valitaan kännykällä. Palvelusta maksaminen tapahtuu kuukausiperusteisella verkkolaskutuksella.
Juhlapesu toimii tällä hetkellä yhdeksällä paikkakunnalla kymmenen pesuautomaatin voimin, ja 11. toimipiste avataan 1.10. Vantaan Tikkurilaan. Yrityksen tavoitteena on avata vuoden 2016 aikana kymmenen uutta toimipaikkaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää