Australiaan kohdistunut laaja ulkomainen kyberhyökkäys – kohteena useita aloja

Australiaan on kohdistunut perjantaina laajoja kyberhyökkäyksiä, joiden kohteena on ollut muun muassa maan hallinto, kertovat useat australialaismediat.

Maan pääministerin Scott Morrisonin mukaan hyökkäyksen taustalla on ulkomainen taho. Morrison ei suostunut täsmentämään lehdistötilaisuudessa, mikä taho hyökkäyksen takana on.

Sydney Morning Heraldin (SMH) mukaan pääministeri sanoi, että vain muutamat valtiot ovat kykeneviä näin monimutkaiseen hyökkäykseen.

– Kohdentamisen laajuuden ja luonteen sekä tekniikan perusteella tiedämme, että kyseessä on taitava ulkomailla oleva toimija, pääministeri sanoi Guardianin mukaan.

Valtion signaalitiedustelusta vastaavan viranomaisen mukaan taho olisi tunnistettu, kirjoittaa SMH.

Pääministerin mukaan hyökkäys kohdentui maan hallinnon lisäksi esimerkiksi yritysmaailmaan, teollisuuteen, koulutussektoriin, poliittisiin tahoihin ja terveysalalle, kertoo paikallinen yleisradioyhtiö ABC.

Lehdistötilaisuudessa Morrison kehotti kriittisiä aloja, kuten terveydenhuoltoa, kääntymään asiantuntijoiden puoleen estääkseen haitallisen kybertoiminnan.

Morrisonin mukaan ei vaikuta siltä, että hyökkäyksessä olisi laajasti päästy käsiksi ihmisten henkilökohtaisiin tietoihin. Pääministeri kuvaili hyökkäystä pahansuovaksi.

Morrison sanoi ABC:n mukaan, että tarkoitus ei ole herättää huolta, mutta kansalaisten olisi hyvä olla tietoisia uhasta.

Kiinan ja Australian välit tulehtuneet

SMH kertoo Morrisonin todenneen, että hyökkäyksen kaltainen toiminta ei ole uutta, mutta se on yleistynyt. 

– Näiden uhkien olemassa olo ei ole yllätys tässä maailmassa, jossa nyt elämme, pääministeri sanoi. 

ABC kirjoittaa, että yhdysvaltalaisen ajatushautomon tilastojen mukaan erityisesti Kiinan, Venäjän ja Iranin epäillään rauhoittavan kyberoperaatioita. Uutistoimisto AFP:n mukaan lisäksi Israelin, Pohjois-Korean, Yhdysvaltojen ja joidenkin Euroopan maiden tiedetään kehittäneen kybersotajärjestelmiä.

Australian ja Kiinan välit ovat viime aikoina tulehtuneet sen jälkeen, kun Australia peräänkuulutti tutkintaa koronaviruksen alkuperästä. Australia on muun muassa syyttänyt Kiinaa koronavirukseen liittyvän harhaanjohtavan tiedon levittämisestä, kirjoittaa Guardian.

Kiina on muun muassa kehottanut kiinalaisopiskelijoita välttämään Australiaa. Australialaisyliopistoissa opiskelee merkittävä määrä kiinalaisia.

Tässä kuussa Kiina on tuominnut Australian kansalaisen kuolemaan huumekaupasta.

Lue myös:

    Uusimmat