Aura kertoo kantajastaan

Aura tarkoittaa paitsi ilmaa ja henkäystä myös eläviä olentoja ympäröivää, usein värillisenä havaittavaa piiriä tai kehää. Jotkut selvänäkijät voivat nähdä auran tarkkailtavaa kohdetta ympäröivänä valona. Mitä rakastavampi, iloisempi ja myötätuntoisempi ihminen on, sitä kirkkaampina ja läpinäkyvämpinä hänen auransa värit loistavat.

Väitetään, että harjaantuneet näkijät pystyvät lukemaan aurasta ihmisen terveydentilan, luonteen, henkisen kapasiteetin ja kypsyyden. Koska sairaudet näkyvät ensin eteerisessä aurassa ja vasta myöhemmin fyysisessä kehossa, auran suuruutta, kokoa, väriä sekä ”arpia” ja muita vikoja analysoimalla voidaan kartoittaa ihmisen psyykkistä tai fyysistä terveydentilaa. Näin sairauksia voidaan hoitaa jo ennen kuin ne ”puhkeavat” fyysiseen kehoon.

Minun aurani on sininen.

Magneettiparantamisessa parantaja välittää säteitä omasta aurastaan toiselle ihmiselle. Myös kasvit, etenkin kukat ja puut, sekä eläimet säteilevät energiaa. Niiden eteerisen auran väitetään olevan hyvin samankaltainen kuin ihmisilläkin.

Uskotaan, että ihminen voi myös saada kasvien ja eläinten aurasta energiaa itselleen vaikkapa nojaamalla puuta vasten tai asettumalla makaamaan kukkakedolle. Myös eteeristen öljyjen välityksellä voi saada energiaa.

Kirlian-kuvaukset

Auran olemassaoloa on yritetty todistaa Kirlian-kuvilla. Kirlian-kuva saadaan aikaan asettamalla kuvattava kohde suoraan valoherkkää filmiä vasten. Näin saadussa korkeataajuusvalokuvassa esinettä ympäröi loistava energiakenttä, jonka on ajateltu olevan kuva aurasta.

Ilmiö on saanut nimensä neuvostoliittolaisen insinöörin, Semjon Kirlianin ja hänen vaimonsa Walentina Kirlianin, mukaan. Semjon Kirlian esitteli vuonna 1939 menetelmän, jolla elävästä kehosta purkautuva sähkövaraus saatiin valokuvattua. Sama menetelmä oli keksitty jo 1800-luvun lopussa nimellä Bouvier-ilmiö, mutta vasta Kirlianin myötä tekniikka tuli tunnetuksi ympäri maailmaa.

Minun aurani on vihreä

Semjon Kirlian oli itseoppinut sähköasentaja ja osa-aikakeksijä. Työskennellessään kotipaikkansa sairaalassa huoltomiehenä ja sähköteknikkona hän rakensi kojeen, jolla saattoi ottaa valokuvia mistä tahansa suurijaksoisessa sähkökentässä olevista esineistä. Hän alkoi kokeilla kojetta yhdessä vaimonsa kanssa.

Aavelehtiä

Kirlianin ensimmäinen kuvauskohde oli hänen oma kätensä. Käden kuvassa näkyi sormenpäistä säteilevää salaperäistä valoa. Pian Kirlian huomasi, että tuoretta puun lehteä ympäröi kirkas aura, jonka pinnalla kimalteli lukemattomia valopisteitä. Muutaman päivän kuluttua samaa lehteä kuvattaessa sen aura näytti himmeämmältä ja suurin osa valopisteistä oli kadonnut. Elottoman esineen, kuten vaikkapa kolikon, aura oli heikko ja valopisteet puuttuivat kokonaan.

Ihmiskädessä näkyi Kirlian-kuvissa valoilmiöitä, jotka olivat kirkkaita ja teräviä ihmisen ollessa hyvässä kunnossa, mutta hajanaisia tai epäselviä, silloin kun käden omistaja oli sairas tai huolissaan. Eräs Kirlianin seuraaja teki kokeen, jossa osa kasvin lehden kärki repäistiin pois. Lehti näkyi kuvissa muuten samanlaisena kuin alkuperäisessäkin kuvassa, mutta pois revitty osa näkyi himmeämpänä, ikään kuin ”aavelehdenkärkenä”.

Kritiikkiä…

1970-luvun alussa myös yhdysvaltalaiset kiinnostuivat Kirlian-kuvauksesta ja alkoivat tehdä menetelmällä omia kokeitaan. Innostuneisuuden lisäksi Kirlian-kuvaus alkoi saada myös negatiivista kritiikkiä.

Yhdysvaltalaisen Science-lehden artikkelissa vuonna 1976 väitettiin, että Kirlian-kuvan syntymiseen vaikutti yksinomaan se, kuinka paljon koehenkilössä oli nestettä. Artikkelin kirjoittajat väittivät, että kokeita tehdessä olisi otettava huomioon vähintään 25 muuttuvaa tekijää ennen kuin Kirlian-kuvat olisivat tieteellisesti uskottavia.

Minun aurani on kultainen.

Jotkut väittivät, että ilmiölle oli luonnollinen selitys: valoherkän filmin ja kuvattavan kohteen välisen ilman sähköinen taajuus sai alkeishiukkaset liikkeeseen, josta syntyi valokuvassa näkyvä sädekenttä. Epäilyksiä herätti myös se huomio, että myös puuttuvat ruumiinosat ja kasveista repäistyt palaset näkyvät toisinaan kuvissa. On myös väitetty, että jotkut tutkijat ovat saaneet muumioituneen apinan käden näkymään Kirlian-kuvissa. Selitykseksi on annettu kuvattavan kohteen kosteus.

Ja lupaavia tuloksia…

Yhdysvaltalainen E. Douglas Dean valokuvasi erään yliluonnollisia kykyjä omaavan naispuolisen parantajan kädet ja kertoi, että tämän sormenpäitä ympäröivä valokehä hehkui voimakkaana naisen keskittyessä parantamiseen.

Toinen tutkijapari, Moss ja Johnson, kertoivat erään koehenkilönsä kyenneen muuttamaan sinivalkoisen valokehänsä punaiseksi vihastuttamalla tarkoituksellisesti itsensä. Nämä tulokset näyttivät vahvistavan teoriaa, jonka mukaan Kirlian-kuvaus todistaisi auran olemassaolosta.

Drexelin yliopiston fyysikot puolestaan ovat ilmoittaneet, että sormenpäiden koronan muutoksien on todettu olevan yhteydessä lieviin kiputiloihin ja henkiseen rasitukseen sekä lisäksi hapen saamisen lisääntymiseen. Näyttäisi siis, että pelkkä nesteen määrä ei selitä Kirlian-kuvissa näkyviä vaihteluita vaan kyse on myös jostakin muusta. Toistaiseksi muuta keinoa auran kuvaamiseen ei ole kuitenkaan vielä keksitty.

Teksti: Nina Pinjola

Kuvat: Shutterstock

Lisätietoja: Håkan Arlebrand: Aura, karma, kabbala…Uuden aikakauden hengellisyys ja salatieteen nousu, Kirjaneliö Valitut Palat: Tiedon rajamailla 1988 Shalila Sharamon & Bodo J. Baginski: Chakra käsikirja