Audilta paljastus seuraavasta sähköautosta: 80 prosentin lataustaso vain 12 minuutissa – maistiaiset vielä tänä vuonna

Audi e-tron on saksalainen premium-sähköauto 2:11

Audi on vasta saanut esiteltyä historiansa ensimmäisen sähköauton, kun se jo kiusoittelee seuraavan yksityiskohdilla.

Audin urheilullinen e-tron GT -sähköauto tukee 350 kW:n pikalatausta, mikä mahdollistaa akuston lataamisen 80 prosenttiin vain 12 minuutissa. Kyseessä on melkoinen harppaus aiemmin tässä kuussa esiteltyyn e-troniin, jonka akut latautuvat 80 prosenttiin puolessa tunnissa 150 kW:n pikalaturilla.

Katso pääkuvan videolta, miltä Audin ensimmäinen sähköauto näyttää.

Sähköautojen akkuteknologia kehittyy tällä hetkellä todella kovaa vauhtia. Audin e-tronien markkinoinnista vastaavan johtajan Johannes Ecksteinin mukaan akkuteknologia ei ole vielä tarpeeksi pitkällä, jotta ne pystyisivät ottamaan vastaan 350 kW:n pikalatureiden tarjoamaa virtaa, mutta parin vuoden päästä markkinoille saapuvassa Audi e-tron GT:ssä se on kuitenkin jo mahdollista.

Audilla painetaan tällä hetkellä pitkää päivää 350 kW:n latausta tukevien latausasemien rakentamisen parissa. Euroopassa nämä asemat heräävät henkiin osana Ionity-verkostoa, joka on muun muassa Audin, BMW:n, Mercedes-Benzin ja Fordin yhteinen projekti.

Sedan-mallinen Audi e-tron GT saapuu haastamaan Tesla Model S:ää ja Porsche Taycania. Auto tullaan valmistamaan Saksassa.

Audilta on tulossa e-tronin ja e-tron GT:n lisäksi 10 muuta sähköautoa, kuten e-tron Sportback, vuoteen 2025 mennessä.

Lähde: Autocar

Lue myös:

    Uusimmat