Puhelimen sovellukset tietävät elämästämme jo lähes kaiken, mutta silti ne eivät osaa kertoa mikä oli asuntomme lämpötila aamulla tai millä värillä olemme maalanneet keittiön seinän. Tämäntyyppisiä palveluita halutaan kehittää hallituksen KIRA-digi-hankkeessa, joka rahoittaa suomalaisyritysten digikokeiluja. KIRA-digin digipäällikkö Teemu Lehtinen on kertomassa hankkeesta myös Asuntomessut Digitalist – Future of Living Summitissa 25.4.2018 Helsingissä.
Mikä KIRA-digi?
- KIRA-lyhennys tulee sanoista 'kiinteistö' ja 'rakentaminen’.
- Yksi hallituksen kärkihankkeista, jossa vauhditetaan rakennus- ja kiinteistöalan digitalisaatiota
- Tavoitteena avata rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto kaikkien helposti käytettäväksi
- Viiden kokeiluhakukierroksen tuloksena hankkeessa on käynnistynyt jo yli 100 kokeilua. Viimeinen, kuudes kokeilukierros on parhaillaan menossa.
- 2,5-vuotinen hanke kestää vuoden 2018 loppuun
- KIRA-digi rahoittaa kokeiluja vuosina 2016-2018 yhteensä enintään noin 4 miljoonalla eurolla.
Hallituksen miljoonien eurojen kärkihankkeessa edistetään rakennus- ja kiinteistöalan digitalisaatiota. Tavoitteena on, että jatkossa rakentamiseen liittyvä data olisi helpommin kaikkien saatavilla. KIRA-digin digipäällikkö Teemu Lehtinen toivoo, että jatkossa esimerkiksi asunnon remontoimiseen liittyvät tiedot olisivat helposti vaikkapa mobiiliapplikaatio Sirin tiedossa.
– Jos Siri osaa jo nyt kaivaa sähköpostistani puhelinnumeroita ja kertoa kuinka kauan kestää mennä seuraavaan tapaamiseen, niin miksi se ei osaa kertoa esimerkiksi sitä, millä värillä taloyhtiöni aita on maalattu. Tämäntyyppiset tiedot vaikkapa isännöitsijän PDF-tiedostoista pitäisi saada virtaamaan palveluihin ja applikaatioihin.


