Yleisurheilun SM-hallikisojen miesten 200 sadan metrin finaalissa Vaasassa IF Kraftin Jonathan Åstrand yllätti Visa Hongiston ajoin 21,39-21,48. Åstrand putosi vilppilähdön takia 60 metriltä alkuerissä lauantaina, mutta sai revanssin 200 metrillä.
- Olen ollut pari päivää kuumeessa ja tein päätöksen osallistua 200 metrille vasta aamulla, kun kuume oli laskenut, Åstrand totesi.
- Siinä oli tämän päivän kunto. Oli väsynyt ja löysä olo. Tiedä sitten onko tulossa kuume, Hongisto totesi.
Pellon Ponnen Sari Keskitalo kirkasti 200 metrillä 60 metrin SM-hopeansa mestaruudeksi ajalla 24,18.
SUL:n seiväshypyn lajivalmentaja Vesa Rantanen taivutti SM-kisan voittoon. Virtain Urheilijoiden hyppääjä ylitti 545 ensimmäisellään.
- Tein kaikille selväksi syksyn palaverissä, että kisoissa kilpaillaan, ja kun valmennetaan niin sitten valmennetaan, lajivalmentaja kuvasi suhdettaan hyppääjiin, joita hän lajivalmentajana opastaa.
Lappeenrannan Urheilu-Miesten Matti Mononen oli toinen. Hän ylitti 545 toisella ja teki ensimmäisen onnistuneen kilpailuhypyn sitten viime kesän. Mononen teki myös hyviä yrityksiä EM-tulosrajasta 555.
Storbacka loistovedossa
Karin Storbacka juoksi Botnia-hallista kolme mestaruutta. Hän voitti lauantaina 400 metriä ja sunnuntaina 800 metriä ennätyksellään 2.04,56 sekä 4x400 metriä seuransa IK Falkenin riveissä (3.50,69).
Vaasassa opiskelevan Storbackan 800 metrin tulos on reilut kaksi sekuntia parempi kuin hänen ulkoratojen ennätyksensä. Tulos jäi 0,08 sekuntia EM-hallien tulosrajasta.
- Kaikki on muuttunut. Juoksuharjoittelu, ravinto ja voimaharjoittelukin on erilaista, Storbacka kuvasi tuloskehityksen taustaa.
Esbo IF:n Robert Rotkirch kiri miesten 800 metrin mestariksi ajalla 1.50,38
- Nyt on aika väsynyt olo, Rotkirch totesi tiivisrytmisen kilpailemisen vaikutuksista.
Suodenniemen Urheilijoiden Johanna Halkoaho voitti 60 metrin aidat talven parhaallaan 8,36. Mestaruus oli uran 16. sisäradoilta.
Turun Urheiluliiton Juha Sonck voitti 60 metrin aidat kelpo ajalla 7,77 ja Toijalan Vauhdin Emma Millard juoksi sisäradoilla harvinaisessa 400 metrin aitakilpailussa loistoajan 58,68.
Sisäratojen SM-kilpailut (400 m rata), 2. päivä:
Miehet:
200 m, A-finaali:
1) Jonathan Åstrand IF Kraft 21,39 (kkk), 2) Visa Hongisto ValkealK 21,48, 3) Lauri Kohtamäki NoormN 21,71, 4) Hannu Ali-Huokuna ViipU 22,23. B-finaali: 1) Niko Jalava SomerE 22,20, 2) Antti Vainionpää OulPy 22,27, 3) Janne Mäkelä OulPy 22,49, 4) Teemu Poikela KarhulU 22,72.
Alkuerien parhaat: 1. erä: 1) Hongisto 21,54, 2) Vainionpää 22,42, 3) Tatu Markkila KurikRy 22,51. 2. erä: 1) Ali-Huokuna 22,19, 2) Jalava 22,35, 3) Mats-Johan Hagman IF Kraft 22,56. 3. erä: 1) Tommi Poussu NoormN 22,52, 2) Mats Boman IF Åland 22,61. 4. erä: 1) Mäkelä 22,39, 2) Sami Vartiainen PolvijV 22,58, 3) Teemu Kejonen JoensK 22,59, 4) Mika Ketola TurUl 22,61. 5. erä: 1) Kohtamäki 21,67, 2) Åstrand 21,69, 3) Poikela 22,43.
800 m:
1) Robert Rotkirch Esbo IF 1.50,38, 2) Jan Bosas Esbo IF 1.50,76, 3) Rami Oravakangas PyhäjärvP 1.50,95, 4) Tommy Granlund GamlakIF 1.51,68, 5) Anders Lindahl IF Länken 1.52,39, 6) Panu Jantunen ImatrU 1.53,26, 7) Tapani Virtanen HelsKV 1.53,95, 8) Mikko Raittinen KurikRy 1.54,12.
3000 m:
1) Mikael Bergdahl GamlakIF 8.16,26, 2) Jarkko Hamberg Sjundeå IF 8.19,28, 3) Petteri Kuorikoski KuortK 8.30,14, 4) Joonas Luostarinen JoensK 8.30,86, 5) Kalle Ruohola JyväskKU 8.31,69, 6) Jukka Kero TurUl 8.37,59, 7) Rami Tuokko NaantL 8.39,32.
60 m aidat:
1) Juha Sonck TurUl 7,77, 2) Markus Vilen ViipU 7,89, 3) Otto Kilpi Nokian U 8,02, 4) Jussi Viita TampP 8,10, 5) Vesa Korjus KuortK 8,13, 6) Arttu Niinikoski HIFK 8,21.
Alkuerien parhaat: 1. erä: 1) Vilen 7,90, 2) Viita 8,12, 3) Korjus 8,21, 4) Otto Seppälä LamminpK 8,34. 2. erä: 1) Sonck 7,90, 2) Kilpi 8,00, 3) Niinikoski 8,26, 4) Teemu Penttilä EspTa 8,29.
400 m aidat:
1) Ari-Pekka Lattu LahdA 52,54, 2) Panu Pasanen VihdV 53,45, 3) Hannu Poussu NoormN 55,22, 4) Ossi Linkoaho HelsKV 55,62, 5) Arttu Hirvonen Lapin L 55,74, 6) Joni Ilanen RiihimK 56,01.
Seiväs:
1) Vesa Rantanen Virtain U 545 (kkk), 2) Matti Mononen LappeenrUM 545 (kkk), 3) Mikael Westö IF Femman 540, 4) Jere Bergius VesilahdV 530, 5) Eemeli Salomäki SomerE 525, 6) Olli Rannikko Nokian U 525, 7) Jarno Kivioja HelsKV 515, 8) Ville Mylläri PeräsT 480.
Pituus:
1) Tommi Evilä TampP 790, 2) Juho-Matti Pimiä LappeenrUM 789, 3) Petteri Lax LauttakL 766, 4) Otto Kilpi Nokian U 759, 5) Mikko Kivinen Lohtajan V 758, 6) Roni Ollikainen HelsKV 738, 7) Mikko Moisio TurUl 710, 8) Jaakko Ojaniemi PeräsT 699.
Kuula:
1) Mika Vasara PieksämV 18,49, 2) Henri Pakisjärvi KuivasjA 17,74, 3) Sami Kalliomäki IkaalistU 17,32, 4) Mikko Viitamaa VammalSV 17,05, 5) Tomas Söderlund IF Raseborg 16,43, 6) Jussi Tukeva ÄhtärU 16,12, 7) Kimmo Lahti MiehikkälV 16,11, 8) Tomi Nissinen MuuramY 15,61.
4x400 m:
1) Noormarkun Nopsa 3.17,87 (Tommi Poussu, Matti Välimäki, Hannu Poussu, Lauri Kohtamäki), 2) Esbo IF 3.19,50 (Tobias Öhman, Matti Vesterinen, Robert Rotkirch, Jan Bosas), 3) Kurikan Ryhti 3.21,80 (Mikko Raittinen, Teemu Raittinen, Jukka Raittinen, Tatu Markkila), 4) IF Kraft 3.22,44, 5) IF Länken 3.29,59.
Naiset:
200 m, A-finaali:
1) Sari Keskitalo Pellon P 24,18 (kkk), 2) Jenna Jokela NakkilV 24,89, 3) Sanna Aaltonen LahdA 24,91, 4) Nelli Toivo ToijalV 25,33. B-finaali: 1) Jasmin Showlah ViipU 24,86, 2) Sonja Alasalmi OulaistH 25,07, 3) Ella Räsänen TampP 25,24, 4) Kaisa Rauhala IK Falken 25,50.
Alkuerien parhaat: 1. erä: 1) Aaltonen 24,77, 2) Jokela 24,95, 3) Alasalmi 25,19, 4) Rauhala 25,39. 2. erä: 1) Toivo 25,08, 2) Carla Bosco MikkelKV 25,39. 3. erä: 1) Showlah 25,12, 2) Anna Heiniö TampP 25,46. 4. erä: 1) Keskitalo 24,20, 2) Annu Kangasaho JyväskKU 25,48. 5. erä: 1) Räsänen 25,18, 2) Anniina Laitinen HelsKV 25,70.
800 m:
1) Karin Storbacka IK Falken 2.04,56 (kkk), 2) Suvi Selvenius HelsKV 2.06,24, 3) Heidi Eriksson IF Nykarleb 2.09,48, 4) Kaisa Tyni Haminan P 2.10,36, 5) Minna Nummela HelsKV 2.11,34, 6) Heidi Pappila RaisKu 2.12,04, 7) Saara Skyttä LiedPa 2.14,00, 8) Ifeoma Kulmala HelsKV 2.14,68.
3000 m:
1) Sandra Eriksson IF Nykarleb 9.33,62, 2) Anna-Mari Määttänen ForsSa 9.39,62, 3) Sanni Klemelä ForsSa 9.43,08, 4) Janica Mäkelä ForsSa 9.49,77, 5) Saara Pekkarinen LapinlV 9.50,37, 6) Minna Kangas OulPy 9.52,13, 7) Mira Tuominen ValkHa 9.56,93, 8) Johanna Kykyri KälvTa 10.03,58.
60 m aidat:
1) Johanna Halkoaho SuodennU 8,36 (kkk), 2) Elisa Hakamäki TampP 8,58, 3) Giia Lindström Esbo IF 8,59, 4) Viivi Avikainen Juvan U 8,62, 5) Nooralotta Neziri PorYu 8,70, 6) Elisa Leinonen KajaanK 8,79.
Alkuerien parhaat: 1. erä: 1) Neziri 8,64, 2) Avikainen 8,67, 3) Ida Aidanpää AavasaksU 8,80. 2. erä: 1) Halkoaho 8,47, 2) Leinonen 8,77, 3) Niina Kelo JärvPa 8,91. 3. erä: 1) Lindström 8,57, 2) Hakamäki 8,64, 3) Maija Lasaroff JoensK 8,90.
400 m aidat:
1) Emma Millard ToijalV 58,68, 2) Jenniina Halkoaho SuodennU 59,36, 3) Noora Toivo ToijalV 1.00,12, 4) Milja Kuikka EurRa 1.00,92, 5) Emma Niemi TurUl 1.02,52, 6) Anni Suominen RaisKu 1.03,64, 7) Viivi Avikainen Juvan U 1.05,42, 8) Jenni Vänttinen ViipU 1.05,47.
Korkeus:
1) Mari Sepänmaa AlavudU 180, 2) Linda Sandblom Hangö IK 177, 3) Reetta Kallio EspTa 174, 4) Elina Smolander Lapuan V 170, 5) Mikaela Levo Nokian U 170, 6) Tilda Hämäläinen ViipU 166, 6) Maija Lasaroff JoensK 166, 8) Jonna Anias KristU 166.
Kolmiloikka:
1) Elina Sorsa LappeenrUM 13,49 (kkk), 2) Sohvi Seppälä KarhulU 12,80, 3) Niina Kelo JärvPa 12,77, 4) Sofi Fagerholm IF Drott 12,71, 5) Kristiina Mäkelä OrimattilJ 12,48, 6) Päivi Kasari JalasjJ 12,38, 7) Maija Lasaroff JoensK 12,37, 8) Marjo Laamanen TurWe 12,20.
4x400 m:
1) IK Falken 3.50,69 (Janina Björkström, Kaisa Rauhala, Caroline Wärn, Karin Storbacka), 2) IF Nykarlebynejden 3.55,29 (Jonna Julin, Sandra Eriksson, Heidi Eriksson, Zenitha Eriksson), 3) Helsingin Kisa-Veikot 3.57,20 (Heli Mishael, Ifeoma Kulmala, Julia Raerinne, Anniina Laitinen), 4) Toijalan Vauhti 3.57,54.
(MTV3-STT)