Helsinkiläisen Mian vuokra-asunto on kärsinyt merkittäviä pölyvahinkoja naapurirapuissa meneillään olevien remonttien vuoksi. Mia on puolisonsa kanssa joutunut pakenemaan asunnostaan hotelliin. Korvausvastuuta ei toistaiseksi ole ottanut vakuutusyhtiö eikä urakoitsija.
Mian 100-vuotiaassa taloyhtiössä Helsingin Kruununhaassa alkoi tammikuussa linjasaneeraus. Remontti alkoi viereisistä rapuista, ja näin ollen Mian rapun asunnot olivat yhä asumiskäytössä.
Mia kuitenkin pakeni remontin ääniä muutamaksi päiväksi tuttavansa luokse. Hän palasi helmikuun ensimmäisenä päivänä kotiin yhdeksi yöksi, eikä aavistanut millaisen painajaisen keskelle joutuisi.
– Ihmettelin keittiöön mennessäni, että miten siellä on niin pölyistä. Myös hengitysilma oli jotenkin paksua. Kylpyhuoneen valkoinen allas oli musta. Koko kylpyhuone oli paksun valkoisen pölyn peitossa, Mia kertoo.
Astmakohtaus iski yöllä
Mia päätti kuitenkin jäädä nukkumaan yhdeksi yöksi kotiinsa. Tämä kostautui yöllä karmealla tavalla.
– Sain yöllä kolmen neljän aikaan astmakohtauksen lääkityksestä huolimatta. En saanut henkeä. Se on kauhea tunne. Oli vähällä etten soittanut ambulanssia. Otin kohtauslääkkeen ja sitten helpotti, mutta unta en enää saanut. Menin aamulla Allergiasairaalaan.
Ilmastointikanavia ei tukittu, sillä pölyn leviämisen riskiä ei pidetty suurena
Ennen sairaalaan lähtöä Mia ehti keskustella remonttia hoitavan urakoitsijan projektipäällikön kanssa. Hän ehti myös kutsua työnjohtajan tarkastelemaan asuntonsa kärsimiä vahinkoja.
Mia sai kuulla pölyn kulkeutuneen asuntoonsa ilmastointikanavien ja rakenteiden kautta muista asunnoista.
– Projektipäällikkö sanoi, että heillä oli kyllä ollut tieto pienestä riskistä siihen, että tällaista voi tapahtua. Mutta sitä ei ollut pidetty niin isona riskinä, että aukkoja olisi tukittu.
Pölyä oli kulkeutunut myös joidenkin saman rapun naapureiden asuntoihin.
– Kaikista eniten pölyä oli kuitenkin jostakin syystä kulkeutunut juuri meille.
