Assembly -tapahtuma tuo tietokoneharrastajat yhteen

Assembly vetää 7000 kävijää Helsinkiin 1:57

Messukeskuksessa järjestettävään Assembly Summer -tapahtumaan odotetaan jopa 7000 kävijää. Tietokonefestivaaleissa harrastajat kokoontuvat yhteen viettämään aikaa ja kisailemaan.

Neljä päivää kestävä tapahtuma alkoi torstaina ja päättyy sunnuntaina. Ohjelmassa on peliturnauksia, demokisoja, ”robosotaa” ja rentoa yhdessä oloa. Järjestäjä Pekka Aakon mukaan Assemblyissä onkin ennen kaikkea kyse sosiaalisesta tapahtumasta, jossa tavataan internet-tuttuja.

– Mä näkisin, että suurin osa ihmisistä tulee tänne sen takia, että ne tapaa saman henkisiä ihmisiä, tavataan kavereita joita ei ehkä nähdään vaan online. Niin nyt sitten assyillä sit se pitkä viikonloppu voidaan nähdä ihan livenäki, Aakko toteaa.

Tapahtumassa ei ole kyse pelkästä pelaamisesta. Aakon mukaan vain noin puolet kävijöistä tuo mukanaan edes tietokoneen. Osa saapuu paikalle vain nauttimaan tunnelmasta. Myös erilaiset demo- ja ohjelmointi kilpailut vetävät puoleensa alalla kauan olleita ihmisiä.

– Kyse on kuitenkin tietokonetapahtumasta, festivaaleista. Tänne tulee ihmisiä, jotka harrastaa tietokoneita tavalla tai toisella. Oli se sitten pelaamista, ohjelmointia, grafiikan tekoa tai jotain muuta, Aakko sanoo.

– Keskivertokävijä on sellainen 17,5-vuotias poika tai mies, naisia on noin 10–15 prosenttia, mutta keski-ikä on tosiaan siinä 17–18 hujakoilla. Nuorimmat kävijät on noin 12-vuotiaita ja vanhimmat siinä 25–30-vuotiaita. Tosin muutama vuosi sitten vanhin kävijä oli 86-vuotias tietokoneharrastaja, joten hajontaa kyllä on, Aakko naurahtaa.

Kilpapelaaminen kasvattaa suosiotaan

Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja, Erkka Jousteen mukaan kilpapelaaminen on kasvanut maailmalla valtavaan suosioon. Suomessa tullaan kuitenkin vielä hieman perästä, Jousteen miettii.

– Suomessa ollaan aika alkutekijöissä vielä. E-urheilu on ollut mukana jo lähemmäs kymmenen vuotta, mutta buumi alkoi tossa 5 vuotta sitten, ja nyt ollaan vasta oikeasti noustu tässä viimeisen kahden kolmen vuoden aikana pinnalle, Jouste sanoo.

E-urheilussa liikkuu maailmalla isot rahat. Myös Assemblyjen palkinnot ovat Jousteen mukaan hyvää tasoa ainakin pohjoismaisiin tapahtumiin verrattaessa. Counter-Strike Global Offensive -pelin turnauksen voittajalle on luvassa 10 000 dollarin potti, kun taas yksilöpelien kuten Starcraft ja Hearthstone voittajille jopa yli 20 000 dollarin voittosumma.

– Maailmalla luvut on kuitenkin vielä isompia. Ei tarvi mennä kun muualle Eurooppaan niin on jo isompia summia, puhumattakaan sitten Pohjois-Amerikasta tai Koreasta. Laji on kuitenkin muuttunut kokoajan ammattimaisemmaksi niin samalla ne palkinnot nousevat.

Lue myös:

    Uusimmat