Asko Sarkola näyttelijäntyöstä: Rooli voi jäädä päälle

Naurun takana 16:40

Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen Helsingin Kaupunginteatterin johtajan Asko Sarkolan mukaan näyttelijäntyössä rooliin eläytyminen voi olla psyykelle rasittavaa ja vaarallistakin.

Sanotaan, että näyttelijällä voi rooli jäädä päälle. Helsingin Kaupunginteatterin johtajan Asko Sarkolan mukaan tämä pitää paikkansa – omakohtaista kokemustakin löytyy. 

– Ennen ensi iltaa ja hankalia rooleja joutuu viljelemään joitakin tunnealueita aika paljon. Siinähän se onkin, että illuusion ja todellisuuden raja ei ole absoluuttinen, että mielikuvitus vie. Ja se voi kyllä olla ihan psyykellekin aika hankalaa, rasittavaa ja jopa vaarallista, Sarkola pohti näyttelijäntyötä ja rooliin eläytymistä Studio55.fi-lähetyksessä.

Vuonna 1998 Helsingin Kaupunginteatterin johtajana aloittanut Sarkola on profiloitunut kansanteatterimieheksi. Sarkolan mukaan kansanteatterissa on kyse siitä, ettei teatteritaide etäänny liian kauas yleisöstä.

– Esitys, tai ne jotka tekevät sitä esitystä, ei lähde siitä, että me olemme fiksumpia kuin yleisö. Siihen liittyy jonkunnäköinen nöyryys, mutta samalla se, että ollaan samalla aaltopituudella. Voisi sanoa, että aika voimakas kommunikaatio on siinä myös läsnä, Sarkola kuvaa.

Sarkolan mukaan Helsingin Kaupunginteatteri on moderni kansanteatteri. Käsite kiteytettiin taannoin näin: se on teatteria, joka koskettaa, jossa pitää olla tunnetta mukana, eikä se voi olla pelkästään älyllistä leikkiä, Sarkola kertoo.

Kuinka paljon näyttelijä voi oppia tekniikan kautta – ja kuinka iso osa lahjakkuudesta on myötäsyntyistä? Mistä Asko Sarkola liikuttuu? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat