Asiantuntijat varoittavat odottamasta liikoja Trumpin ja Kimin tapaamiselta

Trump ja Kim Jong-un aikovat tavata 0:44

Asiantuntijat varoittavat odottamasta liikoja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamiselta.

Toteutuessaan tapaaminen on ensimmäinen kerta koskaan, kun Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain johtajat kohtaavat kasvokkain.

– Pohjois-Korea on esittänyt kutsuja Amerikan johtajille ennenkin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain johtaja hyväksyy kutsun. Tilanne on hyvin erityinen. On kiinnostavaa, että Pohjois-Korea hyväksyy Etelä-Korean ja Yhdysvaltain sotaharjoitusten jatkumisen. Suurin kysymys on tietenkin se, onko Pohjois-Korea valmis luopumaan ydinaseistaan ja millä ehdoilla, miettii Yhdysvaltain entinen Etelä-Korean suurlähettiläs Chris Hill.

"Jo tapaamisen toteutuminen olisi iso asia"

– Nyt mennään oikeaan suuntaan. Trumpilla ja hänen tiimillään oli kaksi ennakkoehtoa neuvotteluihin Kim Jong Unin kanssa ja molemmat ovat toteutuneet. Ensimmäinen ehto oli, että neuvotellaan ydinaseriisunnasta ja toinen, että Pohjois-Korea lopettaa ohjuskokeensa, arvioi eläkkeellä oleva Yhdysvaltain armeija kenraali Jack Keane.

– Koskaan aikaisemmin ei ole järjestetty Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välistä huippukokousta. Se on iso asia, jos se toteutuu. Epäilyksiä on paljon. Vasta pari kuukautta sitten puhuttiin ydinsodan uhasta ja nyt jonkinlaisesta koko Korean niemimaata koskevasta sopimuksesta. Olisin hämmästynyt, jos kaikki järjestyisi näin nopeasti. Asian eteen on tehty töitä vuosikymmeniä. Nyt täytyy katsoa, mitä Pohjois-Korea todella tarjoaa, pohtii Robert Kelly, kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori Pusanin yliopistosta.

"Parasta edetä pienin askelin."

Kellyn mielestä nyt kannattaa edetä pienin askelin.

– On epätodennäköistä, että Pohjois-Korea suostuu ydinaseriisuntaan pelkästään sillä ehdolla, että Yhdysvallat lähtee Etelä-Koreasta. Niin nopeaa edistystä on turha odottaa parissa kuukaudessa. On parempi aloittaa pienistä konkreettisista askelista kuten Pohjois-Korean ihmisoikeustilanteen parantamisesta vastineeksi jonkinlaisesta avusta Etelä-Korean puolelta. Ydinturvallisuuden eteen kannattaa myös tehdä töitä, koska Pohjois-Korealla on paljon riskialtista ydinmateriaalia, sanoo Kelly.

 

Lue myös:

    Uusimmat