Asiantuntijalta sokkiarvio – epäilee Harryn ja Meghanin haluavan jälleen osaksi kuninkaallista perhettä taloudellisen takaiskunsa jälkeen

8:01
Herttuatar Meghanin kohuhaastattelu paljasti järkyttäviä yksityiskohtia brittihovista – katso videolta kooste

Kuninkaallisasiantuntija Kinsey Schofield arvioi, että Harrylla ja Meghanilla olisi kiinnostusta palata jossain vaiheessa "osa-aikaisiksi kuninkaallisiksi".

Sunnuntaina 1. toukokuuta uutisoitiin, että Netflix peruutti herttuatar Meghanin tuottaman Pearl-animaatiosarjan julkaisun. Runsaasti tilaajia menettänyt suoratoistopalvelu on hiljattain peruuttanut muidenkin animaatiosarjojen julkaisuja.

Pearl-sarjan oli tarkoitus olla ensimmäinen osa Meghanin ja hänen puolisonsa prinssi Harryn jättisopimusta Netflixin kanssa ja sen peruuntuminen on arvioitu olevan valtava takaisku herttuaparille. Ohjelma on Meghanin luoma ja pariskunnan Archewell-organisaation tuottama. 

Meghan ja Harry astuivat syrjään kuninkaallisista velvollisuuksistaan alkuvuodesta 2020 ja muuttivat perheineen Yhdysvaltoihin. Tällä hetkellä he asuvat kahden lapsensa, 2-vuotiaan Archien sekä alle vuoden ikäisen Lilibetin kanssa Kalifornian Montecitossa. 

Harryn, Meghanin ja Netflixin välisestä suursopimuksesta uutisoitiin vuoden 2020 syksyllä. Herttuapari on saanut osakseen kritiikkiä siitä, että he ovat käyttäneet hyväkseen kuninkaallista asemaansa taloudellisen hyödyn tavoittelussa. 

– Meghan ei halunnut titteliä ja he eivät halunneet olla kuninkaallisia, joten he eivät tehneet mitään kuninkaallista, paitsi käyttivät titteliään joka auttaisi heitä tienaamaan paljon rahaa, kuninkaallisasiantuntija Angela Levin on arvioinut. 

Huhtikuussa Harry ja Meghan vierailivat yllättäen ja lyhyesti Harryn isoäidin kuningatar Elisabetin luona Windsorin linnassa oltuaan matkalla Alankomaihin Invictus Games -tapahtumaan. Vierailun jälkeen uutisoitiin, että lähteiden mukaan herttuapari olisi saanut kutsun liittyä kuninkaallisen perheen seuraan Buckinghamin palatsin parvekkeelle Elisabetin valtakauden 70-vuotisjuhlallisuuksien aikana. 

Kutsu on herättänyt epäilyksiä ja spekulaatiota siitä, voisiko Harrylla ja Meghanilla olla vielä joskus jonkinlainen rooli kuninkaallisessa perheessä. Kuninkaallisasiantuntija Kinsey Schofield kertoo epäilevänsä, että Harry ja Meghan olisivat jopa "erittäin kiinnostuneita" palaamaan Isoon-Britanniaan "osa-aikaisiksi kuninkaallisiksi".

– Luulen, että he haluaisivat palata ja asua siellä puolen vuoden ajan. Näemme, ettei Harry ole halukas luopumaan Frogmore Cottagesta, Schofield kommentoi. 

– Hänen elämänsä on siellä, hänen ystävänsä ovat siellä ja hänen sukunsa on siellä. 

Frogmore Cottage on Harryn perheen Ison-Britannian koti, joka sijaitsee lähellä Windsorin linnaa. Schofieldin mukaan Harryn perheineen ei kuitenkaan olisi välttämättä mahdollista palata prinssin kotimaahan aivan piakkoin. Asiantuntijan mukaan on vihjailtu, että Harry ja Meghan saattaisivat toteuttaa suunnitelmansa sen jälkeen, kun Harryn isästä prinssi Charlesista tulee kuningas. 

– Mielestäni se olisi liian pian, koska kuningas Charlesiin suhtaudutaan jo nyt kriittiseen sävyyn, enkä usko, että tämä välttämättä lieventäisi kritiikkiä. 

Harryn ja Charlesin välien on uutisoitu jo pitkään huonontuneen entisestään. Harry on avautunut vuoden 2021 alusta lähtien useaan otteeseen kuninkaallisen elämänsä vaikeuksista sekä kritisoinut julkisesti muun muassa isänsä taitoja vanhempana. Myös Harryn ja hänen isoveljensä prinssi Williamin välien on kerrottu viilentyneen merkittävästi. 

Hiljattain antamassaan haastattelussa Harry kommentoi tulevia Elisabetin valtakauden juhlia toteamalla, ettei osannut vielä sanoa, osallistuuko hän perheineen juhlallisuuksiin kesällä Isossa-Britanniassa. Lähteiden mukaan Harryn työntekijät tekisivät kuitenkin paraikaa valmisteluja sen suhteen, että herttuapari voisi osallistua tapahtumaan kesällä. 

Kuninkaallistoimittaja Russell Myers arvelee, että Harry ja Meghan haluaisivat osallistua juhlaan vähintäänkin sen brändiarvon takia. 

– Henkilökohtaisesti uskon, että Harry ja Meghan haluavat saada sen hetken kuninkaallisen perheen kanssa. Se sopii Sussexin brändiin. Luulen, että se istuu heidän brändillisiin tarkoituksiinsa näyttäytyä kuningattaren kanssa ja että heidät nähdään vieläkin kuninkaallisina, Myers kommentoi. 

Harry ja Meghan saivat osakseen valtavasti kritiikkiä jätettyään väliin Elisabetin edesmenneen aviopuolison ja Harryn isoisän prinssi Philipin muistotilaisuuden Lontoon Westminster Abbeyssa maaliskuun lopussa. Harry vetosi asiassa siihen, ettei hän saanut perheelleen Scotland Yardin poliisien toimesta toteutettua ympärivuorokautista suojelua, vaikka olisi maksanut sen itse. Muutamaa viikkoa myöhemmin pari matkusti yhdessä Alankomaihin Invictus Games -tapahtumaa varten.

Lähteet: Express, Vanity Fair

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja