Asiantuntija: Venäjän Helsingin suurlähetystössä on antenneja, joita käytetään signaalitiedusteluun

Tiedustelun ja vakoilun näkökulmasta lähetystöt ovat tärkeitä tukikohtia, koska lähetystöjen henkilökuntaa suojaa diplomaattinen koskemattomuus.

Venäjän suurlähetystön katolla Helsingissä sojottaa eri suuntiin useita lautasantenneja: kolme suurta ja useita pienempiä. Suurlähetystöt ovat otollisia paikkoja vakoiluun, sillä niiden henkilökuntaa suojaa diplomaattinen koskemattomuus, eikä lähetystön alueelle voi mennä ilman lupaa edes sammuttamaan tulipaloa.

Mihin lautasantenneja siis käytetään?

Kansainvälinen tutkivan journalismin toimittajaverkosto Vsquare on kertonut, että Venäjän lähetystöjen, kauppaedustustojen ja kulttuurikeskusten katoilla on antenneja, satelliittilautasia ja vajoja, joiden epäillään peittävän kehittyneitä signaalitiedusteluvälineitä ympäri Eurooppaa.

Signaalitiedustelulla tarkoitetaan sähköisten viestien keräämistä ja tulkitsemista.

Vsquare laski 15 eri maassa yhteensä 182 antennia 39 eri rakennuksen katoilla. Antenneja ja kattorakennelmia on havaittu useissa EU-maissa, muun muassa Puolassa ja Ruotsissa. Vsquaren haastattelemien asiantuntijoiden mukaan katoilla näkyvää välineistöä käytetään sekä omien työntekijöiden eli agenttien viestinnän suojaamiseen että paikallisen radio- ja matkapuhelinviestinnän seuraamiseen.

Myös Helsingissä Venäjän suurlähetystön rakennusten katoilla näkyy STT:n ottamissa kuvissa ainakin 11 lautasantennia.

Osa antenneista on todennäköisesti tarkoitettu viestiliikenteen sieppaamiseen, arvioi Jack Watling, vanhempi tutkija brittiläisestä Royal United Services Institute -ajatushautomosta. STT näytti katoista otetut kuvat Watlingille, joka arvioi niitä viestitse.

Signaalitiedustelu on tiedustelupalveluille keskeistä

Watlingin mukaan lähetystöjen katoilla on yleisesti suuria antenneja, joita ne tarvitsevat salattua viestintää varten.

– Venäjän Helsingin-lähetystössä on ainakin kolme suurta viestintäantennia, jotka todennäköisesti pystyvät välittämään salattua dataa pitkien välimatkojen päähän, Watling sanoo.

– Lisäksi on joukko pienempiä antenneja, joiden tarkoitus on todennäköisesti siepata viestiliikennettä muista lähetystöistä ja Suomen valtion organisaatioista.

Salaisen palvelun näkökulmasta lähetystöt tarjoavat tärkeän tukikohdan, josta voi pyörittää operaatioita, koska lähetystöjen henkilökuntaa suojaa diplomaattinen koskemattomuus, Watling sanoo.

Watling painottaa, että hänen tässä jutussa kuvailemansa asiat ovat yleisiä käytäntöjä tiedustelumaailmassa, eivätkä koske vain Venäjää.

Diplomaattipeitteellä tehtävä vakoilu on perinteisesti ollut Venäjän tiedustelun päämenetelmä ulkomailla, mutta tiedustelu-upseerien karkotukset ja viisumien epäämiset ovat heikentäneet Venäjän henkilötiedustelua Suomessa, sanoi suojelupoliisi tiedotustilaisuudessaan kuukausi sitten.

Supo ei antanut STT:lle haastattelua tätä juttua varten.

Signaalitiedustelu on tiedustelupalvelujen keskeisesti käyttämä menetelmä, sanoo puolestaan tiedusteluhistorian väitöskirjatutkija Mikko Porvali Jyväskylän yliopistosta.

–  Määrällisesti eniten sitä tehdään joko omalta maaperältä tai liittolaisvaltioiden maaperältä isoilla lautasantennikentillä, Porvali kertoo.

Porvali kommentoi asiaa yleisellä tasolla. Hän ei ole tutustunut STT:n ottamiin valokuviin.

Valtioilla on paljon muitakin mahdollisia alustoja signaalitiedustelun tekemiseen: diplomaattisten edustustojen ja niiden tonttien lisäksi vaikkapa lentokoneita ja laivoja, Porvali sanoo.

"Venäjää kiinnostava henkilö olisi suojaton myös kauempana lähetystöstä"

Pitääkö lähetystön lähettyvillä liikkuvan tavallisen kansalaisen sitten olla huolissaan, että hänen puhelimestaan päätyy tietoa vieraan vallan käsiin?

Watlingin mukaan on mahdollista, että Venäjä käyttää valetukiasemia, joilla voidaan siepata matkapuhelinliikennettä ja jäljittää puhelinten käyttäjien sijaintia. Valetukiasemiin ei kuitenkaan vaadita kiinteää infrastruktuuria, Watling huomauttaa.

– Ei ole mitään erityistä syytä, miksi matkapuhelin olisi suojattomampi Venäjän lähetystön lähellä, jos ihminen ei ole Venäjän kannalta kiinnostava. Venäjää kiinnostava henkilö olisi suojaton myös kauempana Venäjän lähetystöstä, sillä matkapuhelinten seuraamiseen on monia keinoja.

Venäjän suurlähetystö ei vastannut STT:n kommenttipyyntöön suurlähetystöissä mahdollisesti tapahtuvasta signaalitiedustelusta.

Telekuuntelu vaatisi luvan, jota ei voi saada

Esimerkiksi telekuuntelu, eli puhelin- tai sähköpostiviestinnän kuuntelu tai tallentaminen salaa, on Suomessa sallittua vain Suomen viranomaisille ja silloinkin vain tuomioistuimen luvalla. Asiasta säädetään pakkokeinolaissa.

– Tietenkään minkään muun maan viranomaiset eivät voi sellaista lupaa Suomessa tuomioistuimelta saada, Porvali toteaa.

Ainoa keino tehdä signaalitiedustelua toisen valtion kamaralla on siis tehdä sitä luvatta, ja näin tiedustelupalvelut myös toimivat, Porvali sanoo.

Signaalitiedustelun valvonnasta tekee haasteellista se, että signaaleja tallentavat laitteet ovat passiivisia.

– Jos kirjeen varastaa, sehän ei tule perille. Mutta signaali kulkee siitä riippumatta, vaikka joku kerääkin sitä talteen. Sitä ei pysty millään osoittamaan, Porvali huomauttaa.

– Ainoa keino osoittaa, että tallentamista on tehty, olisi mennä lähetystöön ja purkaa ne laitteet, joihin viestit on tallennettu, mutta sellaista mahdollisuuttahan ei ole.

Edustustojen tilat ovat loukkaamattomia, eivätkä vastaanottajavaltion edustajat saa tunkeutua niihin ilman edustuston päällikön lupaa – näin sanoo diplomaattisia suhteita koskeva Wienin yleissopimus. Edustustojen omaisuutta ei myöskään saa takavarikoida.

Tärkeintä on tiedostaa vakoilu

Onko olemassa keinoja, joilla signaalitiedustelua voidaan estää?

Tietyt viranomaiset pystyvät luomaan turvatiloja, joista ei lähde eikä sinne tule elektromagneettista säteilyä, Porvali sanoo.

Olennaisinta on kuitenkin hänen mukaansa tiedostaa vakoilun mahdollisuus ja ottaa se huomioon omassa toiminnassaan.

– Ylivoimaisesti tärkeämpää on, että otetaan huomioon, missä kanavissa puhutaan minkäkinlaista asiaa ja mistä kaikkialta tietoa voidaan kerätä, Porvali sanoo.

– Ihmisten, jotka käsittelevät työssään turvaluokiteltua tietoa, täytyy seurata oman viranomaisen ohjeita siitä, kuinka tietoa säilytetään ja millaisissa kanavissa viestitään.

Budapestin "Baikonur"

Vsquare kertoo omassa jutussaan, että sen Euroopassa havaitsemista antenneista Venäjän Belgian-lähetystössä Brysselissä satelliittilautasia näkyi eniten, 17 kappaletta. Belgian oikeusministeri Vincent Van Quickenbornen mukaan tätä selittävät sotilasliitto Naton ja EU:n läsnäolo Brysselissä.

Myös Budapestissä Venäjän lähetystö, kauppaedustusto ja kulttuurikeskus ovat tunnettuja venäläisen vakoilun pesiä, kertovat useat entiset unkarilaiset tiedustelu-upseerit Vsquarelle. Venäjän Unkarin-lähetystön katon kuvaillaan "näyttävän Baikonurilta" useine antennivirityksineen, mikä viittaa Venäjän avaruuskeskukseen Kazakstanissa.

Varsovassa Venäjän lähetystön henkilökunnan asuinrakennuksena käytetyn kerrostalon katolla on myös suuri määrä satelliittilautasia, antenneja ja useampia vajoja, Vsquare kertoo.

Vsquaren haastattelemien entisten tiedustelu-upseerien mukaan vajat pitävät luultavasti sisällään radioelektronista tiedustelulaitteistoa, jolla pystytään seuraamaan esimerkiksi radio- ja matkapuhelinviestintää. Vajojen avulla näitä edistyneitä laitteita pyritään piilottamaan esimerkiksi helikoptereilta ja lennokeilta.

Lue myös:

    Uusimmat