Kun kumppani ei ymmärrä eroa, syynä on usein huonosti ilmaistu eroilmoitus.
Kun kumppani ei ymmärrä eron olevan totta, kyse on usein jättäjän kykenemättömyydestä ilmoittaa eroaikeista oikein. Tätä mieltä on Väestöliiton Perhekeskuksen johtaja, pari- ja psykoterapeutti Heli Vaaranen. Jättäjän on pidettävä huolta siitä, että hän kertoo eroilmoituksen riittävän konkreettisesti.
Eroilmoitukset ovat usein huonosti ilmaistuja ja epäselviä. Jättäjä välttää yleensä suoraa puhetta, koska pelkää jätettävän tunnereaktiota. Oikeudenmukaiseen eroon päästään kuitenkin vasta, kun jättäjä ottaa vastuun tavasta jolla jättää.
– Eroamiseen liittyy kolme vaihetta: eroilmoitus, sen kertominen miksi erotaan, tunnereaktioiden vastaanottaminen sekä harkinta ja neuvottelu, Vaaranen kertoo.
Myös sovinnon kannalta on tärkeää, että jättäjä hoitaa eron oikein.
– 90 prosenttia eron jälkeisistä riidoista johtuu sopimattomalla tavalla tehdystä ilmoituksesta. Kerro siis erosta niin kuin haluaisit siitä itsellesi kerrottavan. Sen jälkeen anna aikaa, auta toista suremaan ja puhumaan. Odota, kunnes toinen voi hyväksyä eropäätöksen, vaikka ei itse haluaisikaan sitä, Vaaranen sanoo.
Jätettävä haluaa arvostusta
Erot ovat harvoin yhteisiä päätöksiä, joten on tavallista, että yksi haluaa erota ja toinen vastustaa sitä.
– Vastustajaa on autettava hyväksymään tulossa oleva ero. Moni sanoo, ettei halua erota, mutta toteaa samaan hengenvetoon ettei halua elää suhteessa jossa häntä ei rakasteta. Vastustaminen tarkoittaa, että kumppani tarvitsee aikaa ja selityksen. Hän haluaa, että häntä kohdellaan arvostaen, sillä tuntematon tulevaisuus pelottaa, Vaaranen kertoo.
Ystävinä pysymisessä ei välttämättä ole järkeä. Lapset hyötyvät sovusta, mutta jos lapsia ei ole, parin on keskusteltava, mitä ystävyys oikein on ja löytyisivätkö ystävät helpommin henkilöistä joiden kanssa ei ole jaettu eron kaltaista suurta pettymystä.
– Usein ystävyys eksän kanssa on sitä, että jättäjä ei kestä jätetyn tunnereaktiota, tai jätetty ei kykene kohtaamaan elämän opettelua yksin. Tämä on ongelman siirtämistä. Erossa kannattaa pyrkiä pitkän tähtäimen kestäviin oikeudenmukaisiin ratkaisuihin, Vaaranen sanoo.
Puolueeton keskusteluapu on hyväksi
Erotilanteessa ulkopuolisesta keskusteluavusta voi olla hyötyä. Psykoterapeutti auttaa kriisissä elävää eteenpäin keskustelulla ja neuvonnalla.
– Psykoterapeutit auttavat pareja keskustelemaan puolueettomasti, rauhallisesti. Myös vanhemmuuden jakamisesta on hyvä keskustella ammattilaisen kanssa, Vaaranen sanoo.
Tärkeintä on pyrkiä hyväksymään ajatus hylätyksi tulemisesta.
– Jos jätetty ei henkisellä tasolla hyväksy, että hänet on jätetty, eron jälkeen voi seurata paljon enemmän ongelmia kuin ennen eroa. Kun vain yksi hyväksyy parisuhteen ”konkurssin”, yhteinen koti puretaan mutta parisuhde jää purkamatta, Vaaranen muistuttaa.
Lue myös:
MTV3/Helmi, Maarit Rasi
Kuvat: Shutterstock/NotarYes
Uusimmat
-
22:42
Liverpool nousi Valioliigan kärkipaikalle – Manchester United konttasi nolosti kotonaan
-
22:39
Kolmea ihmistä ammuttu Ruotsissa – poliisi jahtasi useita naamioituneita epäiltyjä
-
22:26
Kehrääminen on nyt nosteessa – näin syntyy villalankaa koiran karvasta
-
22:11
Himohamstraaja hautautui tavaroidensa alle ja kuoli
-
22:05
Iranissa alkoi oikeudenkäynti vankeudessa pitkään virunutta ruotsalaisdiplomaattia vastaan
-
21:36
Kolme kuollut liikenteessä lauantaina – liukas tienpinta ja lumipölly huonontavat ajokelia
-
21:29
Rikard Grönborg ärähti HPK-valmentajan puheista – syytti vastustajan pelaajaa saalistamisesta
-
21:01
Hjallis Harkimo yllätti itsenäisyyspäivänä – esitteli kaunottaren Linnan juhlissa
-
20:30
Eikö uni tule? Banaani ja nämä muut ruuat toimivat melatoniinin tavoin
-
20:15
Puolisoaan pahoinpidellyt mies tempaisi moottorisahan käteensä ja uhosi: "Kohta alkaa lihanpalat lentämään"
-
20:09
Seela Sella paljasti Sami Sykölle yllättävän asian Linnan juhlien buffetpöydässä
-
19:54
Ilves oli romahtaa jälleen! Myös Lukko selvisi säikähdyksellä
-
19:49
Nyt jysähti! Suurseura Bayern München murskattiin hurjin lukemin
-
19:46
Mies kuoli henkilöautojen nokkakolarissa Vihdissä
-
19:42
Kaksi kuoli ohituskolarissa Uudessakaarlepyyssä
-
19:06
Itärajalla on silmänsä ja korvansa, mutta voidaanko jokaista kilometriä valvoa jatkuvasti? Eversti kertoo MTV:lle, kuinka ainutlaatuinen tilanne nyt on
-
19:02
Kalervo Kummola latasi kovaa tekstiä kohuratkaisusta: "Täynnä vellihousuja"
-
19:02
Katri Helena ja Tommi Liimatainen yhteishaastattelussa – kertovat "perheyrityksestään"
-
18:50
Mikä huumorintajussa vetää puoleensa? Piirre viestii myös muuta kumppaniehdokkaasta
-
18:29
Nyt puhuu hiihtofinaalissa ladulla sekoillut ruotsalaispomo – sakkoa tulee: "Olen vihainen itselleni"
-
Lataa lisää