Asiantuntija: Ikääntyvien työttömien tilanne on hirveä

Asiantuntija pitää ikääntyvien työttömien työllistymistilannetta todella vaikeana.

MTV3 Uutiset kertoi eilen marraskuussa työttömäksi jääneestä 57-vuotiaasta Hannasta (nimi muutettu), joka oli hakenut 47 työpaikkaa saamatta kutsua edes haastatteluun. Hän kokeili, irtoaisiko haastattelu, jos hän ilmoittaisi olevansa 35-vuotias. Kutsu haastatteluun tuli pian tämän jälkeen.

– Se synnyttää kuvan siitä, että tilanne on aika hirveä ikääntyvillä työttömillä, sanoo työmarkkinaneuvos Matti Sihto Työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Sihdon mukaan ikääntyneistä työttömistä työllistyy vain murto-osa verrattuna nuorempiin työttömiin. Sihto sanoo, että vaikeaa tilannetta kuvaa muun muassa se, miten esimerkiksi tukityöllistämiseen tai työvoimakoulutukseen osallistuvat ikääntyneet työnhakijat työllistyvät.

–Veikkaan, että sellaisiin osallistuvat ovat melko valikoitunutta väkeä. Siitä huolimatta heistä työllistyy vain noin puolet verrattuna siihen, miten nuoremmat työllistyvät, Sihto sanoo.

Passiivisuudesta ei voi syyttää

Passiivisuudesta ikääntyviä ei voi Sihdon mukaan syyttää, vaikka hänen mukaansa he hakevat keskimäärin vähemmän työpaikkoja kuin nuoremmat työnhakijat

–Syksyllä tehdyssä selvityksessä kävi ilmi, että ikääntyneet työttömät työnhakijat työllistyvät hyvin aktiivisesti avoimille työmarkkinoille. Mutta he työllistyvät lyhytaikaisiin työsuhteisiin. Tämä kertoo mielestäni siitä, että heillä on hyvin kova halu päästä työelämään. Mielestäni on tullut liian totaalinen kuva, että ikääntyneet työttömät olisivat liian passiivisia. Tämä ei pidä paikkaansa, arvioi työmarkkinaneuvos Sihto.

Ikääntyneiden työllisyyttä tutkineen Sihdon mukaan ikääntyneiden työllisyystilanne näyttää tilastoissa parantuneen. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että työllisyys heidän ikäryhmässään olisi parantunut.

– Ikääntyneiden työllisyys on kasvanut jo 15 vuotta paremmin kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Se johtuu siitä, että työelämässä jo olleista entistä useampi on jatkanut entistä kauemmin työllisinä. Kun ikääntynyt joutuu työttömäksi, hänen on hyvin vaikeaa päästä takaisin työelämään, Sihto sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat