Asap Rockyn fani pidätettiin – uhkasi räjäyttävänsä Ruotsin suurlähetystön

Räppäri Asap Rockyn fani pidätettiin tämän uhkailtua Ruotsin suurlähetystöä pommilla.

Yhdysvaltalainen, räppäri Asap Rockyn fani pidätettiin maan pääkaupungissa, kun hänen väitettiin uhkailleen Ruotsin suurlähetystöä pommilla.

Asap Rocky on tällä hetkellä vangittuna Ruotsissa, kun hän ja hänen seurueensa pahoinpitelivät miehen Tukholman kaduilla. Hän sai viime viikolla syytteen pahoinpitelystä istuttuaan lähes kolme viikkoa tutkintavankeudessa.

Nyt TMZ-sivusto uutisoi, että yksi räppärin faneista pidätettiin viime viikon tiistaina Ruotsin suurlähetystöllä Washington D.C.n kaupungissa. Nainen oli sivuston mukaan kaatanut tuntematonta nestettä suurlähetystön ovien eteen maanantaina, ja uhannut räjäyttää rakennuksen.

Nainen palasi suurlähetystölle seuraavana päivänä ja järjesti kohtauksen rakennuksen sisällä. Nainen häiriköi suurlähetystön työntekijöitä ja paikalla ollutta opiskelijaryhmää. Hän viittasi ihmisoikeuksiin vaatiessaan Rockyn vapautusta.

Lopulta nainen päätti purkaa kiukkuaan rakennuksen huonekaluihin. Hänet pidätettiin laittomasta oleskelusta ja omaisuuden tuhoamisesta.

Viime viikolla syytteen saaneen Rockyn oikeudenkäynti pidetään tämän viikon tiistaina. Räppäriä uhkaa maksimissaan kahden vuoden vankeustuomio.

Lähde: TMZ

Lue myös:

    Uusimmat