Arvostetuimmat Jussit elokuvalle Kohta 18

Arvostetuimmat Jussi-palkinnot ovat menneet elokuvalle Kohta 18. Filmi sai parhaan elokuvan Jussin, ja ohjaaja Maarit Lalli palkittiin parhaasta ohjauksesta. Lisäksi Maarit Lalli ja Henrik Mäki-Tanila saivat Jussin käsikirjoituksesta.

Eniten Jusseja keräsi kuitenkin Antti J. Jokisen ohjaama Puhdistus. Se sai kokoon kaikkiaan viisi Jussia. Ne tulivat äänisuunnittelusta, naissivuosasta, kuvauksesta, maskeeraussuunnittelusta ja parhaasta naispääosasta, jonka sai Laura Birn.

Parhaan miespääosan Jussin sai Eero Ritala elokuvasta Kulman pojat. Ritala oli palkinnosta hyvin yllättynyt ja liikuttunut. Hän sekoili sanoissaan hämmentyneenä.

Birn puolestaan kiitti puheessaan muun muassa vanhempiaan, ohjaajaa ja sivuosapystin saanutta Liisi Tandefeltia, joka oli aiemmin liikuttuneena kiittänyt ystäväänsä Birniä. He näyttelivät molemmat Aliide Truuta elokuvassa.

Maskeeraussuunnittelun Jussi jaettiin ensimmäistä kertaa, ja sen sai Riikka Virtanen. Äänisuunnittelusta palkittiin Kirka Sainio ja kuvauksesta Rauno Ronkainen.

Kovasikajuttu sai kaksi palkintoa dokumenttielokuvasta ja leikkauksesta.

Miessivuosasta palkittiin Santtu Karvonen roolista elokuvassa Juoppohullun päiväkirja.

Useita Jusseja jaettiin ensikertalaisille. Muun muassa Birnin ja Ritalan Jussit olivat heidän ensimmäisiään.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat