Testissä Android-huippupuhelin HTC U12+: Paljon hyvää ja erikoistakin – uudenlaiset painikkeet jättävät parannettavaa

HTC esitteli toukokuun loppupuolella uuden lippulaivaälypuhelimensa HTC U12+:n. Puhelin on jatkoa viime vuonna esitellylle HTC U11+:lle, joka oli paranneltu versio alkuvuodesta 2017 myyntiin tulleelle U11-puhelimelle. HTC:n mukaan U12+-puhelin sai nyt suoraan +-merkinnän, sillä tämän vuoden lippulaivaälypuhelin on U12+ – myöhemmin tänä vuonna ei enää pitäisi olla luvassa päivitettyä versiota laitteesta.

U12+ saapui myyntiin Suomessa 819 euron suositushinnalla, joten puhelin sijoittuu Android-huippupuhelinten joukossa hinnakkaampaan päähän.

Design edelleen kunnossa – erikoisväri on varsin mielenkiintoinen

HTC:n lippulaivaälypuhelimet ovat olleet muotoilultaan jo monet vuoden huippuluokkaa. Ne istuvat hyvin käteen, näyttävät hyviltä ja ovat rakenteeltaan jämäkkiä. HTC U12+ on jälleen kerran varustettu hyvällä rakenteella ja laite tuntuu kädessä hyvältä. U12+:ssa ei ole teräviä reunoja ja sekä etu- että takalasit pyöristyvät reunoja kohden. Näyttölasi kiertyy reunoille huomattavasti aiempaa jyrkemmin – jopa niin jyrkästi, että aluksi oli vaikea uskoa, että reunoille asti kyseessä on tosiaan yhtä ja samaa näyttölasia.

U12+ on takaa etupuolen tavoin lasia. Takana ylälaidassa sijaitsevat kaksoiskamera, kaksois-LED-kuvausvalo sekä sormenjälkilukija. 3D-äänentallennusta varten takana on myös kaksi reikää mikrofoneille. Sormenjälkilukija on U12+:ssa miellyttävällä korkeudella ja sormi löytää sen helposti. U12+:n kanssa ei tarvitsekaan juurikaan pelätä, että sormella töhrisi vahingossa kameralinssejä.

HTC U12+ tulee saataville kolmessa eri värissä, jotka ovat musta Ceramic Black, hieman läpinäkyvä Translucent Blue ja punainen Flame Red. Testikappaleemme on nyt Ceramic Black -värivaihtoehto, joka on pitkälti hopeanharmaa. Joissain valaistuksissa väri muuttuu mustaksi, mutta pääosin väri näyttää hopeanharmaalta. Translucent Blue -värivaihtoehto on ainakin allekirjoittaneen mielestä kolmikon tyylikkäin vaihtoehto.

Edge Sense -puristustoimintoja uusittu – ei enää liikkuvia fyysisiä painikkeita

HTC esitteli viime vuonna U11-puhelimen yhteydessä Edge Sense -puristustoiminnot ja kertoi, että ultraäänianturit pystyvät myöhemmin tunnistamaan kosketuksen sijainnin reunalla, pyyhkäisyt ja liu’utukset. Tämän jälkeen heräsi kysymys: milloin HTC korvaa fyysiset painikkeet liu’utuksilla ja puristuksilla? Nyt HTC U12+ -puhelimessa ei olekaan enää liikkuvia fyysisiä painikkeita, vaikka siltä ne puhelimessa näyttävät.

U12+:ssa on oikeassa kyljessä omat painikkeiden näköiset kohdat, jotka toimivat virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeina. Vaikka ne näyttävät painikkeilta, ne eivät painu yhtään puhelimen sisään, vaan painalluksen tunnistaa Edge Sense. Kun painikkeita painaa, puhelin värähtää hieman. Ratkaisu on pitkälti samanlainen kuin Applen tuoreimmissa iPhone-puhelimissa käytetty kotinäppäin – näppäin ei painu sisään, mutta värähdys kertoo, että sitä on painettu.

Kuinka hyvin nämä uudenlaiset painetunnistuksella toimivat painikkeet sitten reagoivat kosketukseen? Melko hyvin, mutta eivät riittävän hyvin – eivät ainakaan vielä. Lukitus/virtapainike toimi testijakson aikana käytännössä ongelmitta ja siihen tottui varsin nopeasti. Sen toiminnasta ei ole valittamista. Äänenvoimakkuuspainikkeet ovat sitten eri juttu. Niiden toiminta ei ole U12+:ssa hyvällä tasolla ja niitä täytyy painaa aina oikeasta kohdasta. Kokonaisuutena ne eivät reagoi kosketukseen lähellekään yhtä hyvin kuin lukitus/virtapainike ja tuottivat aina silloin tällöin harmaita hiuksia.

HTC:n mukaan U12+:lle on luvassa painikkeiden toimintaa parantavia päivityksiä, ja niitä pystytään näin mahdollisesti parantamaan ajan myötä, mutta ainakin tällä hetkellä U12+:n äänenvoimakkuuspainikkeet pilaavat muuten hyvää kokonaiskuvaa laitteesta.

Edge Senseä on muutenkin uudistettu U12+-puhelimessa ja jatkossa erilaisia toimintoja voi aktivoida kaksoisnapauttamalla laitteen oikeaa tai vasempaa laitaa. Aiemmin toimintoja pystyi aktivoimaan vain lyhyellä tai pitkällä puristuksella. Laidat tunnistavat kaksoisnapautukset hyvin eikä napautuksien tarvitse olla kovinkaan voimakkaita. Puristustoimintoja U12+ tunnistaa harvoin virheellisesti, sillä puristuksen voimakkuuden voi säätää itse sopivaksi. Kuitenkin kaksoisnapautuksissa tapahtuu välillä virheellisiä tunnistuksia ja puhelin suorittaa kaksoisnapautustoiminnon, vaikka käyttäjä sitä ei todellisuudessa olisi halunnutkaan.

Nyt Edge Sensellä voi suorittaa pikatoimintoja kolmella eri tavalla: lyhyellä puristuksella, pitkällä puristuksella ja kaksoisnapautuksella. Valitettavasti ainakaan toistaiseksi kyljille ei voi asettaa erillisiä toimintoja, vaan molempien kylkien kaksoisnapautukset tekevät saman toiminnon. Kokonaisuudessaan Edge Sense on käytännöllinen lisä ja on kiva juttu, että toiminnot voi kustomoida niin kuin haluaa.

Edge Sensen ja ultraääniantureiden avulla HTC toi U12+:aan myös Älykkään näytönkierron. Monet varmasti tietävät sen ärsytyksen, kun näytön sisältö kääntyy vahingossa vaakatasoon, vaikka puhelinta pitää kädessä pystyasennossa. HTC U12+:lla tällaisia tilanteita ei tule, sillä puhelin kääntää näytön sisällön vaakatasoon vain silloin, kun puhelinta pitää kädessä vaakatasossa. Esimerkiksi jos sängyllä kyljellä maatessaan selaa puhelinta, ei sisältö käänny vaakatasoon vahingossa.

Näyttö on suuri ja laadukas – kaiuttimista lähtee mukavasti ääntä

HTC U12+:ssa on kooltaan kuuden tuuman kosketusnäyttö 2880 x 1440 pikselin tarkkuudella ja 18:9-kuvasuhteella. Näyttö tukee DCI-P3- ja sRGB-väriprofiileja sekä HDR 10 -tekniikkaa. Näyttö on perustuu tuttuun tyyliin Super LCD -tekniikkaan.

Näyttö on suuri ja yhdellä kädellä HTC U12+:n käyttö on välillä hieman hankalaa. Yhden käden tilaan pääsee kuitenkin halutessaan nopeasti Edge Sense -toimintojen kautta, mikäli esimerkiksi kaksoisnapautuksen on asettanut oikotieksi yhden käden tilaan.

Värit HTC U12+:n näyttö toistaa hyvin ja väriprofiileja sekä niiden värilämpötiloja voi asetuksien kautta säätää mieleisiksi. LCD-näytöille tuttuun tapaan musta on harmahtavaa, mutta HTC U12+:n kanssa se ei häirinnyt. Näyttölovea U12+:ssa ei ole, mikä varmasti miellyttää heitä, jotka suhtautuvat kriittisesti näyttöloviin.

U12+:n näytön katselukulmat ovat riittävät ja näyttö reagoi kosketukseen ongelmitta. Näytön kirkkaus riittää pääosin hyvin, mutta kirkkaassa auringonvalossa kaipaisi usein lisää kirkkautta. Kokonaisuudessaan U12+:n näyttö on hyvä ja laadukas, ja ainoana heikkoutena on näytön luettavuus auringonpaisteessa.

HTC:n lippulaivaälypuhelimissa on ollut jo monien vuosien ajan BoomSound-stereokaiuttimet. U12+:ssa on HTC:n mukaan kuuluvimmat, selkeimmät ja parhaat BoomSound-kaiuttimet ikinä. Ääntä kaiuttimista lähtee kyllä paljon ja puhelimeksi myös matalat taajuudet kuuluvat yllättävän hyvin, mutta kyseessä on silti hyvin diskanttipainotteinen ääni. ”Äänentoistoa, joka järisyttää maailmaasi”, väittää HTC verkkosivuillaan. Stereokaiuttimet ovat kyllä ihan hyvät, mutta tuskin ne kenenkään maailmaa juuri järisyttävät.

Kaksi kameraa sekä edessä että takana

HTC U12+:ssa on yhteensä neljä kameraa; kaksi edessä, kaksi takana. Takapuolella on yksi 12 megapikselin kamera ja yksi 16 megapikselin kamera, kun taas etupuolella on kaksi kahdeksan megapikselin kameraa. Kaksoisetukameran on tarkoitus vain tuottaa laadukkaampaa keinotekoista boke-efektiä, kun taas kaksoistakakameralla saa parhaimmillaan kaksinkertaisen optisen zoomin.

Kameroiden tekniset tiedot

  • Takana 12 megapikselin UltraPixel 4 -pääkamera f/1,75-aukolla, optisella kuvanvakaimella ja 1,4 mikronin pikselikoolla
    • 16 megapikselin 1,85-2x optisen zoomin mahdollistava kamera f/2,6-aukolla ja 1,0 mikronin pikselikoolla
  • Tuki 4K-videokuvaukselle (60 fps), 3D-äänentallennus (96 kHz, 24 bit)
  • 8 + 8 megapikselin etukamera f/2,0-aukolla, 1,12 mikronin pikselikoolla ja Full HD -videotallennuksella

Alla HTC U12+:n kameroilla otettuja esimerkkikuvia.

Kokonaisuudessaan HTC U12+:n kamerat ovat erinomaiset ja etenkin takakameralla saa automaattiasetuksilla laadukkaita kuvia. Kamerat toimivat ripeästi ja videopuolella tuki on sekä tilaäänitallennukselle että 4K-videokuvauksella 60 kuvan sekuntinopeudella. Kamerasovelluksella on videokuvauksessa mahdollista zoomata automaattisesti, jolloin zoomaus tapahtuu tasaisesti. Videoita kuvatessa tämä on varsin kätevä ominaisuus. Valitettavasti optinen kuvanvakain on kuitenkin vain U12+:n pääkamerassa eikä siitä näin ole hyötyä zoomatessa.

Tehoa riittää ja toiminta on vikkelää

HTC U12+:n tekniset tiedot ovat varsin odotetulla tasolla. Monien muiden tuoreiden Android-huippupuhelinten tavoin U12+:ssa on Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri ja kuusi gigatavua RAM-muistia (LPDDR4X). Tallennusmuistia puhelimessa on 64 gigatavua (UFS 2.1).

Testijakson aikana käyttöliittymän kanssa ei havaittu hidasteluja ja kaikki toimi mallikkaasti. Tehoa vaativat 3D-pelit pyörivät U12+:lla hyvin ja puhelin ei kuumentunut kovinkaan paljoa pidemmänkään pelisession aikana. GeekBench-testiohjelman tulokset ovat linjassa toisen Snapdragon 845:llä varustetun puhelimen, Sony Xperia XZ2:n, kanssa. AnTuTu-testiohjelmassa U12+ häviää hieman Xperia XZ2:lle, mutta tulos on silti huippuluokkaa.

Vertailulaitteet: Galaxy S9+ (Exynos 9810 / 6 Gt), Xperia XZ2 (Snapdragon 845 / 4 Gt), P20 Pro (Kirin 970 / 6 Gt), Nokia 8 Sirocco (Snapdragon 835 / 6 Gt) ja U12+ (Snapdragon 845 / 6 Gt)

HTC U12+ on samankokoinen kuin viime vuoden U11+-puhelin. U12+:aan olisi näin voinut odottaa samankokoista akkua kuin U11+:ssa, mutta akun kapasiteetti onkin kutistunut 3 930 milliampeeritunnista 3 500 milliampeerituntiin. HTC U12+:ssa akunkesto on kuitenkin ihan hyvällä tasolla ja kovemmallakin käytöllä selviää yhden päivän läpi. Tavallisesti illalla päivän päättyessä akussa oli varausta vielä reilun 20 prosentin verran.

Käyttöjärjestelmänä U12+:ssa on Android 8.0 Oreo ja käyttöliittymänä HTC:n oma Sense. Kotinäkymät ja sovellusvalikot ovat edelleen erilaiset kuin vakio-Androidissa, mutta HTC on tuonut käyttöliittymäänsä lähemmäksi puhdasta Androidia viime vuosina. Esimerkiksi ilmoitus- ja toimintovalikot ovat tätä nykyän pitkälti samanlaiset kuin vakio-Androidissa kuin myös Asetukset-valikko. HTC hyödyntää lisäksi monia Googlen sovelluksia oletussovelluksina kuten Chrome-selainta ja Kuvat-palvelua. HTC:lla on kuitenkin omat tekstiviesti- ja puhelinsovellukset.

Alla kuvakaappauksia HTC:n käyttöliittymästä.

Yhteenveto: Yksi asia pilaa toistaiseksi kokonaisuuden

HTC U12+:ssa on paljon hyviä asioita ja U12+ on laajalla rintamalla erinomainen puhelin. U12+ on ulkoisesti tyylikäs ja se istuu mukavasti käteen. Vaikka puhelin on varsin kookas, yhden käden käyttö onnistuu helposti Yhden käden tilassa. U12+:ssa on tehoa paljon – niin kuin melko korkeahintaiselta Android-lippulaivaälypuhelimelta voi toki odottaakin.

U12+:ssa on myös laadukas näyttö, hyvät kamerat ja äänekkäät stereokaiuttimet. Akunkestokin on ihan hyvällä mallilla. Monet asiat ovat siis hyvin HTC U12+:n kohdalla eikä käyttöliittymässäkään ole valittamista niin ulkoisesti kuin toiminnallisestikaan. Heikkouksina mainittakoon kuitenkin 3,5 millimetrin kuulokeliitännän puute ja myös USB-C – 3,5 mm -adapterin puute myyntipakkauksessa.

HTC U12+:n puristustoiminnot omat hyvä tapa erottautua massasta ja lyhyen sekä pitkän puristuksen komennot toimivat hyvin ja luotettavasti. Uutena toimintona tuotu kaksoisnapautus on ainakin vielä toistaiseksi hieman epäluotettavampi ja virheellisiä kaksoisnapautuksia tuli testijakson aikana muutamia.

Suurin ongelma HTC U12+:ssa ovat kuitenkin sen äänenvoimakkuuspainikkeet. U12+:ssa ei ole lainkaan oikeita fyysisiä painikkeita ja puhelimen oikeassa kyljessä olevat painikkeet eivät painu alaspäin, vaan laite tunnistaa niissä kosketusvoiman. Lukitus/virtapainike toimi testijakson aikana ongelmitta, mutta äänenvoimakkuuspainikkeet eivät. Ne toimivat hyvin epävarmasti ja monesti painikkeita joutui painamaan eri kohdista, jotta äänenvoimakkuutta sai säädettyä. Niiden käyttö on toistaiseksi vielä epävarmaa eikä kovinkaan miellyttävää.

HTC U12+:n kokonaisuuden pilaavatkin toistaiseksi heikot äänenvoimakkuusnäppäimet. Päivityksien myötä HTC saattaa pystyä parantamaan painikkeita ja varmasti viimeistään ensi vuoden huippumallissa painikkeet toimivat paremmin. Tällä hetkellä äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet ovat kuitenkin U12+:n suurin ongelma – typerä heikkous muuten pitkälti erinomaisessa huippupuhelimessa.

HTC U12+:n tekniset tiedot

  • Lasi-alumiinirakenne, pöly- ja vesitiivis (IP68)
  • 6 tuuman Super LCD 6 -näyttö 18:9-kuvasuhteella ja 2880×1440 pikselillä (573 PPI), HDR
  • Edge Sense 2 -puristusohjaus
  • Sormenjälkilukija takana
  • Kaksoiskamera takana: 12 megapikselin pääkamera (f/1,75-aukko, 1,4 mikronin pikselikoko) ja 16 megapikselin telefotokamera (f/2,6-aukko, 1,0 mikronin pikselikoko), 2x optinen zoom, optinen kuvanvakain pääkamerassa, kaksisävyinen LED-kuvausvalo, 4K-videokuvaus (myös 60 fps), hidastusvideo (240 fps @ 1080p)
  • Kaksoiskamera edessä: 8 megapikseliä, f/2,0-aukko, 1,12 mikronin pikselikoko, 1080p-videokuvaus
  • 360 3D Audio -tilaäänitallennus videokuvauksessa 4 mikrofonilla
  • Äänentoistossa HTC USonic -vastamelutuki sekä HTC BoomSound Hi-Fi -kaiutin
  • Kahdeksanytiminen Qualcomm Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri (maks. 2,6 GHz)
  • 6 gigatavua RAM-muistia
  • 64 tallennusmuistia ja microSD-muistikorttipaikka
  • Kaksi SIM-korttipaikkaa versiosta riippuen (jaettu muistikorttipaikan kanssa)
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys (kategoria 18, jopa 1,2 Gbit/s / 150 Mbit/s)
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac / Bluetooth 5.0 / NFC -yhteydet
  • GPS / GLONASS / BDS / Galileo -paikannus
  • USB-C-liitäntä (USB 3.1 Gen 1)
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / kompassi / valoisuuden tunnistin / läheisyyden tunnistin / Hall-tunnistin
  • 3 500 milliampeeritunnin akku, Quick Charge 4 -pikalataus (tyhjästä 50 % 35 minuutissa)
  • Mitat 156,6 x 73,9 x 8,7-9,7 millimetriä
  • Paino 188 grammaa
  • Android 8.0 Oreo ja HTC Sense 10 -käyttöliittymä

Lue myös:

    Uusimmat