Arvio: Veljet vireessä – Siekkarit Nosturissa

Suomirokin legendaarisin orkesteri Sielun Veljet eli tuttavallisemmin Siekkarit nousi lavalle tänä kesänä Ilosaarirockissa festivaalin 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Yhtye harjoitteli paluuta varten koko kevään. Bändin muut jäsenet olivat pysyneet musiikin parissa hajoamisen jälkeen, mutta basisti Jouko Hohko ei ollut soittanut yli kymmeneen vuoteen.

Harjoittelu tuotti tulosta. Ilosaarirockin keikka oli festarikesän huikeimpia esityksiä. Alf Forsmanin rumputyöskentelyssä oli tallella se hiukan vinksahtanut klangi, joka antaa Veljien omaperäiselle soundille sydämen. Hohkon bassotyöskentely tuki täydellisesti Affen komppia.

Rytmiosaston päällä kitaristit Ismo Alanko ja Jukka Orma kukkoilivat minkä soittamiseltaan vain ehtivät. Erityisesti Orma näytti nauttivan Ilosaarirockin keikasta täysin siemauksin. Pelkästään Alangon ja Orman yhteispelin ja lavalta aistittavan nauttimisen sekä energian takia Veljien paluulle toivoi jatkoa. Onneksi sitä saatiin.

Veljien toinen elämä jatkui torstaina Helsingin Nosturissa vakuuttavasti lähes kaksi tuntia kestäneellä esityksellä loppuunmyydylle salille. Kaikki mikä toimi Ilosaarirockissa, toimi myös Nosturissa. Rytmiryhmä pelasi täydellisesti yhteen. Alangon ja Orman yhteinen kukkoilu jatkui aivan kuin festarikeikan ja klubiesiintymisen välillä ei olisi kulunut hetkeäkään aikaa.

Orman kitarafriikkaus on monella tapaa vertaansa vailla. Hän hyppii, juoksee ympäri lavaa, pyörii paikallaan, soittaa mitä eriskummallisimmissa asennoissa mutta rauhoittuu välillä soittaakseen lähes bluesiksi määriteltäviä väliosioita erityisesti Kevät ja Ihminen -kappaleissa.

Alankokin taisi rockkukkoilun. Hän esimerkiksi soitti välillä kitaraansa hieromalla sitä mikkitelineeseen. Hohko tyytyi lähinnä basson soittamiseen ja jätti sekoilun vähemmälle, aivan kuten Ilosaarirockissa.

Sekoilua vähän, maagista musiikkia sitäkin enemmän

Sekoilua oli ylipäätään vähän, aivan kuten Ilosaarirockissa. Itse olen niin nuori, että omakohtaista kokemusta yli 20 vuoden takaisista keikoista ei ole – olin alle 6-vuotias kun Siekkarit lopetti – mutta urbaanien legendojen mukaan 80-luvulla monet keikat olivat enemmän šamaanitanssia kuin soittamista. Bändin jäsenet ovat sanoneet, että vanhoja aikoja ei haluta toistaa, vaan että nyt ollaan liikkeellä aivan erilaiselta pohjalta. Tämä on lupaavaa, sillä se antaa mahdollisuuden pidempiaikaiseen paluuseen, eikä pelkästään vanhojen muistojen uudelleenlämmittämiseen.

Šamaanitanssiakin toki saatiin. Keikka alkoi kappaleella Lapset, jonka ainoa soitin on rummut. Alanko, Orma ja Hohko ähkivät rummutuksen päälle alkukantaisia ääniä, kunnes hokemat muuttuvat jossain vaiheessa tunnistettaviksi sanoiksi. "Lapset ovat likaisia, lapset ovat likaisia, lapset ovat likaisia…" Šamanistisia kappaleita kuultiin muitakin, kuten yleisön sekaisin saanut Säkenöivä voima. Monissa Siekkareiden kappaleissa laulu on vain instrumentti muiden joukossa.

Veljien musiikki on edelleen tuoreen kuuloista. Se ei kuulosta piiruakaan kasarilta, vaan pikemminkin kuin jonkin erityisen hyvän 2000-luvun indiebändin aikaansaannokselta.

Yhtyeen alkuaikojen kappaleet toimivat erityisen hyvin klubiolosuhteissa. Emil Zatopek on todellinen herkkupala pienissä tiloissa. Sen vääjäämätön eteneminen ja Emil-hokemat ovat Siekkareiden musiikillisen ytimen tiivistymä. Bob DylaninBlowin' in the Wind -kappaleesta tunnistamattomaksi muokattu Tuulelta vastauksen saan oli ehkä koko illan mainioin suoritus. Yhtye venytti biisin lähes 10-minuuttiseksi kitarahurjasteluksi, jonka päälle Alanko mumisi vain "hulluus, hulluus, hulluus".

Perinteisemmistä rock-kappaleista erityisen hienoiksi nousivat Satujen julma taikayö, Tiskirätti ja Kuka teki huorin. Keikka nousi kuitenkin juuri kokonaisuutena paljon suuremmaksi kuin osien summasta voi päätellä. Tämä johtuu bändin intensiivisyydestä ja keskittymisestä musiikkiin. Alku-, väli- ja loppuspiikkejä oli nolla. Vinski Viholaisen valot olivat hienot. Tämä yhtye tulee jokaisen suomalaisesta rock-musiikista kiinnostuneen nähdä.

Yleisössä jäi toivomisen varaa

Yleisön suosikkeja olivat jo mainitut Säkenöivä voima ja Tiskirätti. Niiden lisäksi erityisen riehakkaaksi meno muuttui varsinaisen setin viimeisessä kappaleessa On mulla unelma, joka kritisoi patriotismia varsin suorin sanankääntein. On ihmeellistä, kuinka voimakas lause "Mä pyyhin perseeni siniristilipulla" edelleen on.

Ensimmäisenä encorena kuultu Kanoottilaulu sai myös yleisön liikkeelle, kuten myös toiseksi viimeinen encore, Tuomari Nurmio -laina Huda huda. Voimakkaimmin Nosturissa heiluivat yli 25-vuotiaat mutta alle 40-vuotiaat – ilmeisesti juuri ne, jotka jäivät 80-luvun ja 90-luvun alun menosta paitsi joko iän tai tietämättömyyden takia.

Nuorempi yleisönosa pysyi paikallaan. Eturivissä olleet eivät juuri heiluneet. "Onko eturiviin kausikortti?", nälvi joku muutamaa riviä taaempana ollut. Heiluminen ja pogoaminen keskittyikin eturivin jälkeiselle noin viidelle metrille. Taaempana salissa tunnelma vaikutti seesteiseltä. Toivottavasti yleisö hurjistuu kiertueen edetessä.

Sielun Veljet soittaa tänään perjantaina Lahden Finlandia-klubilla. Tapahtuma on loppuunmyyty.

Katso muut keikkapäivät Sielun Veljien sivuilta.