Arvaatko mikä on vuoden googlatuin puhelin Suomessa?

Google on julkaissut vuonna 2016 haetuimpia asioita tänään useissa eri kategorioissa. Kaikkiaan Suomessa tehdään päivittäin 30 miljoonaa Google-hakua. Vuositasolle käännettynä tämä tarkoittaa yli 10 miljardia hakua.

Googlatuin puhelin tältä vuodelta oli vähemmän yllättäen iPhone 7. Teknologia-aiheisella listalla näkyy kuitenkin myös Huawein vahva nousu Honor-brändillä Suomessa älypuhelinten kärkikaartiin Honor 8:n ja Honor 7:n oltua toiseksi ja neljänneksi googlatuimmat puhelimet, iPhone SE:n napatessa välistä kolmostilan. Lisäksi listalla nähdään puhelimista suosikiksi noussut OnePlus 3 sekä Samsungin halpa Galaxy J5.

Pelien osalta googlatuimman arvaaminen ei myöskään ole vaikeaa, sillä kesän jättisuperhitti Pokémon GO on kärjessä. Pokémon GO oli itse asiassa koko Googlen haetuin asia tänä vuonna, kaikista mahdollisista hakusanoista. Esimerkiksi iPhone 7 ylsi tällä listalla vasta kahdeksanneksi ja Expertin pohjalta syntynyt uusi elektroniikkaketju Power kolmanneksi.

Kaikkien eri kategorioiden suosituimmat, käytännössä eniten suosiotaan kasvattaneet, Google-haut Suomessa tältä vuodeltaon listattu alla.

Googlen eniten nousseet (trendaavat) haut vuonna 2016

Teknologia

  1. iPhone 7
  2. Periscope
  3. Honor 8
  4. iPhone SE
  5. Honor 7
  6. OnePlus 3
  7. Samsung Galaxy j5
  8. Tesla Model 3
  9. Fanseat
  10. iOS 10

Pelit

  1. Pokemon Go
  2. Agar.io
  3. Slither.io
  4. Overwatch
  5. Diep.io
  6. My Summer Car
  7. Blade and Soul
  8. Battlefield 1
  9. Quantum Break
  10. Discord

Kaupalliset haut

  1. Power
  2. Hullut Päivät
  3. Vähän käytetty
  4. Hankkija
  5. DNA TV
  6. Moi Mobiili
  7. Haamukoodi
  8. Bonusway
  9. Cocopanda
  10. Wolt

Kaikki Google-haut

  1. Pokemon Go
  2. Jääkiekon MM 2016
  3. Power
  4. Norppalive
  5. Saara Aalto
  6. David Bowie
  7. Donald Trump
  8. iPhone 7
  9. Patrik Laine
  10. World Cup 2016

Henkilöt

  1. Saara Aalto
  2. David Bowie
  3. Donald Trump
  4. Axl Smith
  5. Patrik Laine
  6. Mikael Gabriel
  7. Prince
  8. Sebastian Aho
  9. Jesse Puljujärvi
  10. Suvi Teräsniska

Urheilijat

  1. Patrik Laine
  2. Sebastian Aho
  3. Jesse Puljujärvi
  4. Kasperi Kapanen
  5. Therese Johaug
  6. Michael Phelps
  7. Mikko Koskinen
  8. Petra Olli
  9. Makwan Amirkhani
  10. Mira Potkonen

Muusikot

  1. Saara Aalto
  2. David Bowie
  3. Mikael Gabriel
  4. Prince
  5. Suvi Teräsniska
  6. Lauri Tähkä
  7. Mikko Kuustonen
  8. Sandhja
  9. Hector
  10. Alma

Bloggarit ja tubettajat

  1. Stella Harasek
  2. mungobaby
  3. herbalisti
  4. Nanna Karalahti
  5. ssofiamirjam
  6. Risto Rytkönen blogi
  7. Arttu Lindeman
  8. toiveena vauva blogi
  9. kkorinna
  10. jenskapoon askelissa

Yhteiskunnalliset aiheet

  1. Norppalive
  2. Mv lehti
  3. Brexit
  4. USA presidentinvaalit
  5. Kansalaisaloite
  6. Soldiers of Odin
  7. Ylivieskan kirkko
  8. Zika virus
  9. Aleppo
  10. Guggenheim

Ruoka

  1. Nyhtökaura
  2. Mifu
  3. Omena kaurapaistos
  4. Grahamjauho
  5. Härkis
  6. Omenahillo ohje
  7. Töhnämuna
  8. Pihlajanmarjahyytelö
  9. Raparpekoni
  10. Taikapannari

Elokuvat

  1. Deadpool
  2. Suicide Squad
  3. The Revenant
  4. Batman vs Superman
  5. Hateful Eight
  6. Teit meistä kauniin
  7. Luokkakokous 2
  8. Angry Birds elokuva
  9. Doctor Strange
  10. Zootopia

Tv-ohjelmat ja sarjat

  1. Arman Pohjantähden alla
  2. Tähdet tähdet
  3. Tuomas veturi
  4. Haluatko miljonääriksi
  5. Temptation Island 2
  6. Maajussille morsian
  7. Bachelor Suomi
  8. Amerikan unelmavävy
  9. Kotiin takaisin
  10. Elämä pelissä

Urheilutapahtumat

  1. Jääkiekon MM 2016
  2. EM kisat 2016
  3. Euro 2016
  4. World Cup 2016
  5. Rion kesäolympialaiset 2016
  6. Nuorten MM kisat
  7. Super bowl 2016
  8. NHL Draft 2016
  9. Jukola 2016
  10. Tour de Ski 2016

Haluatko miljonääriksi -kysymykset

  1. peleriini
  2. viiksisiippa
  3. avignonin naiset
  4. argentum
  5. pyroosi
  6. abessinia
  7. uria aalge
  8. etruskit
  9. suula
  10. neilikkavallankumous

Miten?

  1. miten vaporeonin saa?
  2. miten voi valittaa korkeimpaan oikeuteen hovioikeuden päätöksistä
  3. miten tehdään fritsu
  4. miten parantaa itsetuntoa
  5. miten oppia räppäämään
  6. miten ladata pokemon go
  7. miten kotiuttaa kissa
  8. miten foodora toimii
  9. miten henkilötunnus muodostuu
  10. miten käy osakkeille velkasaneerauksessa

Kuinka?

  1. kuinka kauan maksetaan elatusmaksua
  2. kuinka ladata pokemon go
  3. kuinka nopeasti antibiootti vaikuttaa keuhkoputkentulehdukseen
  4. kuinka aloittaa suhde
  5. kuinka monta kenkäparia naisella on keskimäärin
  6. kuinka usein koira kannattaa pestä
  7. kuinka lähellä pistorasia voi olla suihkua
  8. kuinka päästä eroon finneistä
  9. kuinka kauan juusto säilyy huoneenlämmössä
  10. kuinka nopeasti raskauspahoinvointi alkaa

Onko?

  1. onko turkkiin matkustaminen turvallista 2016
  2. onko sosekeitossa vitamiineja
  3. onko juhannusaatto palkallinen vapaapäivä
  4. onko banaani terveellistä
  5. onko venevakuutus pakollinen
  6. onko muurahaiset merkki kosteusvauriosta
  7. onko kyykäärme rauhoitettu
  8. onko abc auki 24/7
  9. onko joulupukkia olemassa
  10. onko ruokakaupat tänään auki

Mikä on?

  1. mikä on kesäkuun horoskooppi
  2. mikä on euribor 12 kk
  3. mikä on ristiintaulukointi
  4. mikä on lainalimiitti
  5. mikä on hyvä läppäri kotikäyttöön
  6. mikä on happohyökkäys
  7. mikä on jäännösvero
  8. mikä on 24% alv
  9. mikä on kuukautiset
  10. mikä on pankkikoodi

Miten tehdään pinkka?

  1. miten tehdään pinkka
  2. miten tehdään karkkia
  3. miten tehdään kattoremontti
  4. miten tehdään voitaikina
  5. miten tehdään kärrynpyörä
  6. miten tehdään ajatusviiva
  7. miten tehdään poronkäristys
  8. miten tehdään ranskanletti
  9. miten tehdään lähtöselvitys netissä
  10. miten tehdään sähköinen allekirjoitus

Haetuimmat henkilöt Googlesta vuonna 2016

  1. Saara Aalto
  2. Donald Trump
  3. Kim Kardashian
  4. Patrik Laine
  5. Justin Bieber
  6. Sanni
  7. David Bowie
  8. Robin
  9. Antti Tuisku
  10. Kylie Jenner

Lue myös:

    Uusimmat