Arsenal lopetti harjoittelun täysin, Englannin pelaajayhdistys valmiina tyhjien katsomoiden eteen – "Meillä on sopimuksia, joita on noudatettava"

Iso-Britannian ammattilaisjalkapalloilijoiden liitto PFA on valmis pelaamaan tyhjien katsomoiden edessä, jotta kaudet saataisiin pelattua kunnialla loppuun. 

Englannin ja muidenkin Euroopan maiden jalkapallosarjat ovat tällä hetkellä keskeytettynä koronaviruspandemian vuoksi ainakin 30. huhtikuuta asti. Tilanne on epävarma moneltakin osalta, mutta pahimmassa tapauksessa kaudet jäävät pelaamatta. 

PFA:n ensisijainen toive olisi pelata kausi loppuun yleisön edessä, mutta ymmärrettävästi se ei välttämättä ole enää mahdollista. 

– Ideaalimaailmassa pelaisimme yleisön edessä, mutta luulen, ettei se ole edes vaihtoehto. Emme elä ideaalimaailmassa. Pelaajat, joille olen puhunut, ovat hyväksyneet sen, mitä ikinä tapahtuukin, PFA:n toimitusjohtaja Bobby Barnes sanoo The Athleticin mukaan.

– Jalkapallossa on kyse kannattajista. Mutta todellisuudessa pelaajien tulot määräytyvät suurimmilta osin televisiorahoista. Meillä on sopimuksia, joita on noudatettava.

Tällä hetkellä pelaajat haluavatkin tutkia realistisia vaihtoehtoja kauden loppuun pelaamiseksi. Toistaiseksi tyhjille katsomoille pelaaminen vaikuttaa todennäköisimmältä vaihtoehdolta.

– Jos se on ainoa tarjous, joka meillä on kauden loppuun pelaamiseksi, niin asia on sitten niin, jotta me (PFA) voimme suojella pelaajia turvaamalla heidän palkkansa.

Arsenal ei harjoittele 

Tilanne Englannissa on tällä hetkellä koronan vuoksi täysi arvoitus. Koronavirus on vallannut jalansijaa varsinkin Arsenalista, kun joukkueen päävalmentaja Mikel Arteta sai koronavirustartunnan.

Tästä johtuen joukkue joutui 14 päiväksi karanteeniin. Englannin jalkapallosarjat ovat tällä hetkellä pysähdyksissä ainakin 30. huhtikuuta asti.

Vaikka Arsenalin karanteeni onkin jo päättynyt, ei se aio palata ainakaan vielä joukkueharjoituksiin vallitsevan tilanteen vuoksi.

– Tämänhetkisen tilanteen tuloksena, olemme varmoja, että olisi sopimatonta ja vastuutonta pyytää pelaajia palaamaan tällä hetkellä. Tästä johtuen miesten edustusjoukkueen, naisten joukkueen ja akatemiamme pelaajat pysyvät kotona, Arsenal toteaa tiedotteessaan.

Arsenal kertoi myös maksavansa normaalisti työntekijöilleen palkkaa, vaikka sarja onkin tauolla.

Lue myös:

    Uusimmat