Raiskaus- ja kannibalismisyytöksissä ryvettynyt Armie Hammer jätti 9 kuukautta kestäneen kuntoutuksen: "Mahtavia uutisia hänen perheelleen"
Armie Hammer oli kuntoutuksessa Floridassa toukokuun lopusta lähtien.
Näyttelijä Armie Hammer on poistunut 9 kuukautta kestäneen kuntoutuksestaan, kertoo brittilehti The Sun. 35-vuotias Hammer vetäytyi kuntoutukseen toukokuussa hoidattaakseen "huumeisiin, alkoholiin sekä seksiin liittyviä ongelmiaan". Näyttelijä on ollut täysin poissa julkisuudesta alkuvuodesta esitettyjen syytösten jälkeen.
– Hän voi erittäin hyvin ja nämä ovat mahtavia uutisia hänen perheelleen, lähteet paljastavat.
Hammer odottaa lähteen mukaan erityisesti sitä, että pääsee viettämään loppuvuoden pyhiä lastensa kanssa. Hammerilla ja hänen ex-puolisollaan Elizabeth Chambersilla on kaksi alle kouluikäistä lasta. Pari erosi vuoden 2020 heinäkuussa.
Hammerin edustajat eivät ole kommentoineet uutista.
Näyttelijä joutui valtavan kohun keskelle alkuvuodesta. 18. maaliskuuta Effienä tunnettu nainen syytti Hammeria lehdistötilaisuudessa väkivaltaisesta raiskauksesta sekä fyysisestä pahoinpitelystä, jotka olivat tapahtuneet naisen mukaan vuonna 2017. Nainen on Hammerin entinen seurustelukumppani. Näyttelijää on syytetty lisäksi useissa sosiaalisen median keskusteluissa myös seksuaaliseen tekoon pakottamisesta sekä psyykkisestä pahoinpitelystä. Syytöksien tueksi on esitetty oletettavasti Hammerin sosiaalisessa mediassa lähettämiä viestejä naisille, joissa hän on kuvaillut BDSM- sekä kannibalismifantasioitaan.
Los Angelesin poliisilaitos sai hiljattain tutkintansa päätökseen aiheen tiimoilta. Lähteiden mukaan olisi epätodennäköistä, että virallisia syytteitä nostettaisiin. Hammerin oletetusti lähettämiä viestejä ei ole tähän mennessä pystytty todistamaan aidoiksi.
Hammeria läheiset lähteet kertovat, ettei näyttelijä tiedä, milloin hänen kuntoutuksensa tulee olemaan täysin valmis, mutta hän on kertonut olevansa valmis "tekemään mitä vain parantuakseen". Lähteiden mukaan näyttelijä oli "erittäin pahassa paikassa" ennen kuntoutuksensa alkua. Ei ole kuitenkaan selvää, onko Hammer myöntänyt syyllistyneensä käytökseen, josta useat naiset ovat häntä syyttäneet. Julkisesti hän on kiistänyt kaikki syytökset.
Tapauksen johdosta Hammer on menettänyt liudan kiinnityksiään elokuvissa ja sarjoissa. Hänet tunnetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa The Social Network sekä Call Me By Your Name.
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää