Laulaja ja kirjailija Arja Saijonmaa vaikuttaa tuoreiden kuvien perusteella ikinuorelta tähdeltä.
Arja Saijonmaa, 72, sädehti kutsuvieraiden joukossa Guldbaggen-gaalassa Tukholmassa. Guldbagge on Ruotsin elokuvainstituutin vuosittain myöntämä elokuva-alan palkinto.
Saijonmaa poseerasi valokuvaajille mustavalkoisessa asussa. Yksinkertaisen asun kruunasi näyttävät korvakorut ja raikas meikki.
Hyväntuulinen Saijonmaa varasti katseet nuorekkaalla olemuksellaan ja Tukholmassa asuvaa laulajaa on vaikea uskoa ikäisekseen.
Näyttävän muusikonuran tehnyt Saijonmaa tunnetaan lisäksi myös esimerkiksi ihmisoikeustyöstään. Saijonmaa on toiminut YK:n hyväntahdonlähettiläänä ja vieraillut yli 50 pakolaisleirillä ympäri maailman.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää