Mainos

Antti Rinteen sairausloma jatkuu tammikuun yli – Suomessa paljastui sepelvaltimon tukos ja sairaalabakteeri

2:46
Katso video: Antti Rinteen suosio omiensa joukossa on kasvanut

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen sairausloma kestää ennakoitua pidempään, kertoo Rinne Facebookissa.

Rinne sairastui Espanjan-matkallaan keuhkokuumeeseen, minkä vuoksi hän joutui sairaalahoitoon.

Rinne palasi Suomeen reilu viikko sitten ja hakeutui suoraan sairaalaan jatkohoitoon.

Myös Rinteen puoliso sairastui matkalla hengitystieinfektioon.

Suomessa paljastui sepelvaltimon tukos

Puolue kertoi tuolloin, että puheenjohtaja palaa töihin helmikuun alussa. Nyt Rinne kirjoittaa, että hänen sairauslomansa jatkuu helmikuun loppupuolelle saakka.

Syy pitkittyneeseen sairastamiseen löytyi Suomessa, kun hänelle tehtiin varjoainekuvaus.

– Vakavan keuhkokuumeen ohella minulle oli puhjennut samaan aikaan myös toinen terveysongelma, sepelvaltimon tukos – monelle suomalaiselle tuttu vaiva, Rinne kirjoittaa.

Espanjassa tarttui myös sairaalabakteeri

Rinteelle tehtiin sairaalassa sepelvaltimon pallolaajennus.

Hänen mukaansa operaatio sujui hyvin ja hänen vointinsa on jo parempi. Myös keuhkokuumeesta toipuminen etenee.

Takapakkina Rinteellä todettiin Suomessa Espanjasta saatu sairaalabakteeri.

Rinteen mukaan SDP:n puoluejohto päättää lähipäivinä sijaisjärjestelyistä. 


Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja